Natura-kantelussa vaaditaan virkamiesten virasta pidättämistä

Natura-kiista kuumenee jälleen, virkamiehiä vaaditaan jo virasta pidätettäväksi.

Oikeuskanslerin virasto on ryhtynyt tutkimaan kantelua, jossa vaaditaan Natura-suojeluohjelman valmisteluun osallistuneiden ympäristöministeriön virkamiesten virasta pidättämistä.

Kaikkiaan oikeuskanslerilla on tutkittavana toistakymmentä uutta Natura-kantelua. Suomen Natura-ehdotuksen täydentäminen onkin lykkääntymässä loppuvuoteen ja Suomea uhkaa EU-komission kanne myöhästymisestä.

Järeimpänä vaatimuksena on Natura-asiakirjojen muuttamiseen osallistuneiden ympäristöministeriön virkamiesten virasta pidättäminen. Vaatimuksen takana on Nuuksion alueen suojelusuunnitelmista virheitä löytänyt helsinkiläisyhdistys.

-Natura-valmisteluun on kaiken kaikkiaan osallistunut noin 150 ihmistä ministeriössä, alueellisissa ympäristökeskuksissa, Suomen ympäristökeskuksessa, Metsäntutkimuslaitoksessa ja Metsähallituksessa. On hyvin vaikea kuvitella, että tämän 150:n ihmisen joukossa olisi jokin ihme salaliitto, ympäristöministeri Satu Hassi kertoo.

Yksi Natura-kantelijoista on europarlamentaarikko Kyösti Virrankoski.

- Naturan oikeusvaikutukset ja taloudelliset vaikutukset tulevat olemaan niin valtavat, koska kyseessä on suurempi kuin luovutetun Karjalan suuruinen alue, että tällaisen alueen oikeusvaikutuksia ei voi jättää joidenkin virkamiesten näpertelyn varaan, Virrankoski painottaa.

Matalaa profiilia pitänyt MTK on myös aktivoitumassa.

- Varmaan MTK tulee toimimaan niin, että asiat selvitetään. Katsotaan nyt sitten mikä on sopiva muoto, MTK:n johtaja Markku Tornberg kertoo.

Oikeuskansleri ratkaisee kantelut syksyn aikana. Naturan viivästyminen johtanee siihen, että komissio nostaa Suomea vastaan kanteen ja vie asian oikeuteen.

Aika on vähissä, sillä koko pohjoisen havumetsävyöhykkeen Natura-ohjelma aiotaan hyväksyä komissiossa ensi keväänä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat