Mainos

Natsiaarteen metsästys päättymässä

Kadonneiden natsiaarteiden kaivaukset ovat päättymässä Deutschneudorfin kylässä Saksassa, kertoo uutiskanava CNN.

CNN:n haastatteleman aarteenetsijän Christian Hanischin mukaan kaivaukset kariutuvat hänen ja löytöretken toisen johtajan, Heinz-Peter Hausteinin, erimielisyyksien vuoksi.

Saksalaisen Bild-lehden haastattelussa Haustein on kuitenkin todennut, että etsintä saattaa jatkua kahden viikon päästä, kunhan geofyysikot ovat arvioineet tilanteen uudelleen.

Hanisch ja Haustein ovat uskoneet, että kaivauspaikalla on maanalainen aarreluola. Heidän mukaansa geologiset mittaustulokset viittaavat suureen määrään arvometallia. Kaksikon teorian mukaan natsit piilottivat ryöstämiään aarteita luolaan.

Haustein uskoo, että luolaan on kätketty muun muassa legendaarinen Meripihkahuone, jonka saksalaiset ryöstivät Pietarin lähellä sijaitsevasta Katariinan palatsista toisen maailmansodan aikana.

Hanischin mukaan hänen isänsä oli ollut sodan loppuvaiheissa mukana kuljettamassa kultaa ja muita arvotavaroita Deutschneudorfin alueelle. Kuollessaan hän oli jättänyt kätkön koordinaatit pojalleen.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.