Naton Turkki-ratkaisu siirtyy

Naton päätös Irak-asiassa siirtyy lauantaille tai ensi viikkoon. Sopua etsitään siihen, annetaanko Turkille apua mahdollisessa Irakin sodassa.

Sotilasliitto Nato on siirtänyt jälleen tapaamista, jossa Nato-suurlähettiläiden oli määrä keskustella Turkin puolustuksen vahvistamisesta.

Naton tiedottaja Yves Brodeur kertoi, että Nato-suurlähettiläät jatkavat epävirallisia keskustelujaan. Virallinen tapaaminen siirtyy Brodeurin mukaan lauantaiksi tai ensi viikoksi.

Nato etsii sopua kysymykseen Turkin puolustuksen vahvistamisesta mahdollisen Irakin-sodan varalta. Erimielisyys on ajanut sotilasliiton yhteen sen historian syvimmistä kriiseistä.

Ranska, Saksa ja Belgia torjuivat maanantaina veto-oikeudellaan Yhdysvaltain aloitteen ryhtyä suunnittelemaan Turkin puolustusta sotatilanteessa. Kolmikon mielestä päätös olisi vahvistus sille, että sota syttyy.

Turkki on ainoa Naton jäsenmaa, jolla on yhteinen raja Irakin kanssa. Se vetosi maanantaina Naton peruskirjan neljänteen artiklaan, jonka mukaan jäsenmaiden on kokoonnuttava, jos yksi maa tuntee koskemattomuutensa uhatuksi. Yhdysvallat on puolestaan ilmoittanut, että se voi vahvistaa Turkin puolustusta ilman Naton hyväksyntääkin.

Irakin parlamentti kokoontuu huomenna

Irakin parlamentti kokoontuu ylimääräiseen istuntoon huomenna hieman ennen kuin YK:n asetarkastajien on määrä esittää turvallisuusneuvostolle uusi raportti tarkastusten etenemisestä. Istunnosta ilmoitettiin irakilaisissa lehdissä julkaistussa lyhyessä ilmoituksessa.

Istunnon on määrä alkaa klo 15 Suomen aikaa. Asialistasta ei ole kerrottu julkisuudessa.

YK on on jo pitkään kehottanut Irakia hyväksymään lain, joka kieltäisi joukkotuhoaseiden valmistamisen ja kehittämisen. YK:n tarkastajia lähellä olevan lähteen mukaan tällainen lainsäädäntö olisi vahva merkki siitä, että Irak ei havittele joukkotuhoaseita.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat