Naton pommit iskeytyivät taas voimalaitokseen

Naton pommikoneet ovat pimentäneet toisena peräkkäisenä yönä suuria osia Serbiasta, kertoivat paikalliset tiedotusvälineet. Naton pommit osuivat tärkeään voimalaitokseen Obrenovacissa, noin 30 kilometriä etelään Belgradista.

Isku katkaisi yhteyden voimalaitoksen ja Serbian pääkaupungin Belgradin välillä. Edellisenä yönä Nato iski Kolubaran voimalaitokseen. Tänä aamuna pommituksia kuultiin myös teollisuuskaupunki Novi Sadissa.

Nato kertoo iskeneensä sotilaallisiin kohteisiin Kosovossa. Sotilasliiton mukaan pommikoneet olivat osuneet muun muassa yhdeksään panssariajoneuvoon, kymmeneen tykistöasemaan ja panssarivaunuihin. Nato kertoi myös tuhonneensa kolme Jugoslavian ilmavoimien lentokonetta sekä kaksi ilmatorjunta-asemaa.

Serbit kovaan vastarintaan

Serbian ilmatorjunta tulitti voimakkaasti Belgradin yllä matalalla lentäviä Naton pommikoneita varhain aamulla. Kaupungissa kuultiin useita ilmahälytyksiä yön aikana, kertoivat jugoslavialaislähteet.

Belgradia pommittaneet Naton koneet ovat yleensä lentäneet korkealla ja tehneet yllätyshyökkäyksiä käyttäen laserohjattuja pommeja. Naton toimintaa on kritisoitu, koska pommit ovat aiheuttaneet siviiliuhreja osuessaan vääriin kohteisiin. Tässä kuussa pommit ovat osuneet mm. Kiinan suurlähetystöön ja sairaalaan. Eilen pommi osui Kosovon vapautusarmeijan UCK:n tukikohtaan.

Kaksi harhautunutta ohjusta tuhosi myös sillan Romaniassa Timisoaraan johtavalla maantiellä. Romanian viranomaiset valittavat lisäksi ilmansaasteista, jotka tulevat Jugoslaviassa pommitetuista polttoainevarastoista ja kemian laitoksista. Ilmaiskut aloitettiin tasan kaksi kuukautta sitten.
(STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat