Naton kannatus kasvussa

Suomalaiset suhtautuvat aiempaa myönteisemmin Nato-jäsenyyteen. Sotilasliiton jäsenyyttä kannattaa nyt 26 prosenttia kansalaisista.

Suomalaisten Nato-myönteisyys on lisääntynyt. Helsingin Sanomien teettämän tutkimuksen mukaan sotilasliiton jäsenyyttä kannattaa nyt 26 prosenttia kansalaisista. Määrä on noin viisi prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisessä kyselyssä.

Jäsenyyden vastustus on heikentynyt selvästi puolentoista vuoden aikana. Kesäkuussa 2004 vastustajia oli 64 prosenttia. Nyt heitä on 55 prosenttia kansasta. Vajaa viidennes ei osannut sanoa kantaansa.

Kaikkein kielteisimmin Nato-jäsenyyteen suhtautuvat nuoret. Miehet ovat naisia selkeästi myönteisempiä jäsenyydelle.

Kokoomuksen kannattajat ovat suopeimpia Natoon liittymiselle. Kaikkien muiden puolueiden kannattajien enemmistö suhtautuu jäsenyyteen kielteisesti.

Nato

Suomalaiset pitävät Natoon liittymistä perusteltuna, jos kaikki muutkin EU-maat olisivat jäseniä. Myös Venäjän mahdollista uhkaa pidetään perusteena jäsenyydelle.

Kyselyn otos edustaa maan 15 vuotta täyttänyttä väestöä, mutta sen tarkkaa määrää ei mainita. Tutkimus tehtiin loka-marraskuun vaihteessa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat