Nato sotarikollisten jäljille Bosniassa

Sotarikolliseksi epäilty entinen poliisipäällikkö sai tänään surmansa Bosnian serbialueella Naton rauhanturvaajien yrittäessä pidättää hänet.

Brittiläiset Nato-sotilaat ampuivat Simo Drljacan pidätysyrityksen yhteydessä luoteisessa Prijedorin kaupungissa. Lisäksi Drjlacan vävy ja poika pidätettiin. Sekä Drljacan että hänen vävynsä Mirko Kovacevicin uskotaan osallistuneen Omarskan keskitysleirin toimintaan.

Riippumattoman B-92-radioaseman mukaan yhteenotossa Nato-joukkojen kanssa menehtyi myös Drlajacan autonkuljettaja. Tietoa ei ole vahvistettu.

Nato-joukot eivät aiemmin ole osallistuneet sotarikollisiksi epäiltyjen henkilöiden pidättämiseen. Närää on herättänyt muun muassa se, että pahamaineinen serbijohtaja Radovan Karadzic elää avoimesti Nato-joukkojen valvomalla alueella. Länsimaat ovat toistuvasti moittineet Bosnian serbiviranomaisia haluttomuudesta luovuttaa epäillyt kansainväliselle sotarikostuomioistuimelle.

Solana ylisti toimintaa

Naton pääsihteeri Javier Solana ylisti tänään Bosniassa olevia SFOR-joukkoja "ammattilaisuudesta ja omistautumisesta" niiden pyrkiessä vangitsemaan kaksi sotarikoksista epäiltyä. Lausunnossaan Solana korosti, ettei Nato tule suvaitsemaan Daytonin rauhansopimuksen vastaista toimintaa miltään osapuolelta.

Lausunnon mukaan Nato-johtoiset SFOR-joukot vastasivat tuleen itsepuolustukseksi. Lausunto korosti, että toimiin oli ryhdytty SFORin valtuuksilla, joihin kuuluu oikeus pidättää sotarikolliseksi epäilty.
(STT-Reuter-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat