Nato odottaa ohjeita Kosovo-toimista

Sotilasliitto Nato odottaa suurvalloilta pikaista selvennystä toimintalinjasta Kosovon kriisissä, kertoi Naton edustaja tänään Brysselissä.

Sotilaat haluaisivat tietää, vaativatko suurvallat edelleen ennen muuta Jugoslavian erikoisjoukkojen vetämistä Kosovosta vai onko tärkeimpänä vaatimuksena tällä haavaa tulitauko Jugoslavian joukkojen ja Kosovon vapautusarmeijan UCK:n kesken.

Nato saanee odottamansa pikaisen selvennyksen aikaisintaan ensi viikon puolivälissä, kun kuuden ns. yhteysryhmän maan edustajat neuvottelevat Saksassa. Yhteysryhmän maat - Yhdysvallat, Venäjä, Ranska, Britannia, Saksa ja Italia - kaavailivat tapaamista Saksassa jo tämän viikon keskiviikkona, mutta siirsivät tapaamista viikolla. Maat eivät näy pystyneen päättämään yhtenäisestä linjasta Kosovon kriisissä.

Natolla on jo jonkin aikaa ollut valmiina vaihtoehtoisia suunnitelmia, joihin kuuluu myös suoria sotilastoimia, mutta poliittista päätöstä niiden toteuttamisesta ei ole syntynyt. Suurvallat vaativat alun perin, että Jugoslavian serbipresidentti Slobodan Milosevic vetää Kosovosta kaikki turvallisuusjoukot, jotka eivät ole siellä normaalisti. Jugoslavian poliisin raskaasti aseistetut erikoisjoukot ja armeijan joukot oli taas suurvaltojen mielestä pidettävä kasarmeissaan Kosovossa. Näin haluttiin pysäyttää Milosevic, joka oli massiivisin voimin käynyt hyökkäykseen Kosovon albaanisissejä vastaan.

Milosevic on kieltäytynyt näistä vaatimuksista, koska Jugoslavian joukoilla on vastassaan Kosovossa albaaniväestön vapautusarmeija UCK. Venäjä on tukenut Milosevicia, koska venäläisten mielestä Jugoslavialla on oikeus käyttää sotilaita Albanian-vastaisen rajan valvontaan - UCK saa aseita rajan takaa Albaniasta.

USA vaatii tulitaukoa

Albaanisissit hallitsevat kaikesta päättäen tällä havaa runsasta kolmasosaa Kosovon alueesta. Kun Jugoslavian hallituksen ja Kosovon albaanijohtajien rauhanneuvotteluista ei näy tulevan mitään, on Yhdysvallat ottanut tärkeimmäksi tavoitteekseen tulitauon aikaansaamisen Jugoslavian armeijan ja UCK:n välillä. Yhdysvallat on jo käynyt neuvotteluja UCK:n kanssa, vaikka tämän on arveltu ehkä heikentävän Kosovon maltillisen albaanijohtajan Ibrahim Rugovan asemaa.

(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat