Nato iski Jugoslaviaan ankarammin kuin koskaan

Sotilasliitto Nato iski viime yönä Jugoslaviaan ankarammin kuin koskaan aiemmin vajaat kaksi viikko kestäneiden ilmapommitusten aikana.

Naton edustajan mukaan Jugoslaviaan kohdistettiin yöllä neljä hyökkäysaaltoa. Nato myös kertoo kaikkien koneidensa palanneen turvallisesti takaisin tukikohtiinsa. Serbien televisioaseman mukaan Jugoslavia olisi ampunut alas kaksi Naton konetta Belgradin pohjoispuolella.

Jugoslavian uutistoimiston Tanjugin mukaan kolme ohjusta on osunut asutulle alueelle Aleksinacin kaupungissa ja aiheuttanut ainakin kymmenen siviilin loukkaantumisen. Räjähdykset ovat rikkoneet ikkunoita ja repineet kattoja useista kaupungin keskustan taloista.

Viisi räjähdystä on kuultu myös Naton sotilaskoneiden hyökättyä Nisin kaupunkiin eteläisessä Serbiassa eilisiltana. Aiemmin päivällä Nato hyökkäsi Jugoslavian kolmannen armeijan päämajaan Nisissä.
Räjähdyksiä kuultiin myös Jugoslavian pohjoisosassa sijaitsevassa Novi Sadin kaupungissa, joka on ollut Naton jatkuvien pommitusten kohteena jo useiden päivien ajan.

Myöhään eilisiltana Naton lentokoneet tuhosivat Tanjugin mukaan Tonavan yli johtavan sillan Somborissa noin 200 kilometriä Belgradista luoteeseen. Lähes kaksi viikkoa jatkuneiden ilmaiskujen aikana Nato on tuhonnut myös kaksi muuta Tonavan ylittävää siltaa Novi Sadissa ja yhden Backa Palankassa.

Myös Kosovon pääkaupungissa Pristinassa kuultiin varhain tänään sarja räjähdyksiä. Noin 15 räjähdystä, joista osa oli hyvin voimakkaita, kuultiin yöllä puoli yhden jälkeen Suomen aikaa. Jugoslavian ilmatorjunta vastasi räjähdyksiin tulituksella.

UNHCR käsittelee Kosovon kriisiä

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR aloitti tänään Genevessä kokouksen, jossa käsitellään Kosovon pakolaisten tilannetta. Erityiskokouksessaan järjestö keskustelee mm. siitä, kuinka pakolaistulvan asuttaminen Kosovon ulkopuolelle rahoitetaan. UNHCR:n mukaan eiliseen mennessä Kosovosta oli paennut lähes 400000 ihmistä. Suurin osa heistä on mennyt Albaniaan, mutta yli 120000 on päätynyt myös Makedoniaan.

YK on vedonnut jäsenmaihinsa, jotta ne tukisivat YK:n toimintaa Jugoslaviassa ja Albaniassa yli 350 miljoonan dollarin edestä. Tarvittavista rahoista vain murto-osa on saatu kokoon. Kokoukseen osallistuu 56 maata sekä noin 30 humanitaarista järjestöä.
(MTV3-STT)


Lue myös:

    Uusimmat