Mainos

Nato ei lähetä joukkojaan Albaniaan

Nato päätti tänään, ettei se lähetä joukkoja Albaniaan hillitsemään Kosovon kriisin leviämistä Jugoslavian naapurimaihin. Sen sijaan Nato tutkii muita mahdollisuuksia tukea Kosovon maakunnan rajanaapureita, eritoten Albaniaa ja Makedoniaa, sotilasliiton edustaja sanoi Brysselissä.

Edustajan mukaan Nato haluaa ennen muuta selvittää, miten rauhankumppanuusohjelmaa voitaisiin käyttää hyväksi yhteistyön lujittamiseksi. Tätä tarkoitusta varten Nato avaa tilapäisen toimipisteen Albanian pääkaupunkiin Tiranaan.

Nato ei ole myöskään sulkenut pois mahdollisuutta järjestää sotaharjoituksia Albaniassa, mitä esimerkiksi Italia on ehdottanut. Yhtenä mahdollisuutena sotilasliitto pitää, että Albania tulisi mukaan myös syksyllä Makedoniassa pidettäviksi suunniteltuihin harjoituksiin.

Albania on pyytänyt Natoa lähettämään joukkoja maahan estämään Kosovon kriisin leviämistä rajan yli Albaniaan. Maan omat asevoimat ovat edelleen sekasortoisessa tilassa viimevuotisen anarkian kauden jäljiltä, jolloin mm. suurin osa armeijan aseista joutui rosvojoukkojen haltuun.

Makedonian Kosovon vastaista rajaa on suojelemassa 750 YK:n rauhanturvaajaa pääasiassa Yhdysvalloista ja Pohjoismaista.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.