Nato ei kelpaa keskustan Kaikkoselle – PS:n Lohela ei sulje jäsenyyttä pois

Suomen mahdollinen jäsenyys sotilasliitto Natossa jakoi keskustan eurovaaliehdokkaan Antti Kaikkosen ja Perussuomalaisten Maria Lohelan mielipiteet MTV Uutisten EU-tenttisarjassa Matkalla Brysseliin.

Maria Lohelan mukaan Nato-jäsenyyttä ei voi sulkea pois.

– Perussuomalaiset ovat yleisesti aika kriittisesti suhtautuneet Nato-jäsenyyteen, mutta minun mielestäni ei pitäisi olla liian yksioikoisesti sen asian kanssan, koska jo niin monella tavalla olemme mukana, Lohela sanoo.

Lohelan mielestä olisi "lapsellistakin" kiistää läheiset Nato-suhteet.

Antti Kaikkosen mielestä Venäjän ja Ukrainan kriisi ei ole muuttanut Suomen turvallisuuspoliittista asemaan niin paljon, että jäsenyys olisi ajankohtainen.

– Minun mielestäni tämä nykyinen tilanne, jossa Suomi ja Ruotsi ovat sotilasliittojen ulkopuolella, on luonut kuitenkin vakautta Pohjois-Eurooppaan, ja tämä on kyllä varsin hyvä tilanne turvallisuuspoliittisesti, Kaikkonen sanoo.

Matkalla Brysseliin -tentissä ehdokkaat ottavat kantaa myös kummankin puolueen tuleviin ryhmiin Euroopan parlamentissa.

Lohelan mukaan ei ole ongelma, vaikkei PS vielä tiedäkään, millainen sen viiteryhmä europarlamentissa on. Kaikkonen puolestaan sanoo keskustaliberaalien Alden muuttuneen takavuosista keskustalle parempaan suuntaan.

Lue myös:

    Uusimmat