Natalien, 19, ruumis löytyi metsästä – vainoaja nukkui työpaikan ulkopuolella ja uhkaili perhettä

Yhdysvaltain Coloradosta on löydetty ruumis, joka on tunnistettu viime vuoden lopussa kadonneeksi 19-vuotiaaksi Natalie Bollingeriksi. Poliisi on kuulustellut miestä, jonka Bollinger oli sosiaalisessa mediassa kertonut vainonneen häntä.

People kertoo, että nuori nainen katosi vain muutamia päiviä sen jälkeen, kun poliisi oli antanut hänelle suojelupäätöksen, koska Bollinger kertoi miehen ahdistelleen häntä.

Nuoren naisen ruumis löytyi metsäalueelta viime viikolla, mutta poliisi vahvisti löytyneen Bollingeriksi muutama päivä sitten. Adams Countryn poliisi on kertonut, että kuolinsyytutkimukset ovat vielä kesken eikä hänen tappajansa motiivia tiedetä. Tutkijat eivät vielä tässä vaiheessa nimeä ketään teosta epäillyksi.

Teki miehestä somepostauksen 

Fox Newsin mukaan Natalie Bollinger kirjoitti noin kaksi viikkoa ennen katoamistaan sosiaalisessa mediassa, että häntä ahdistellut mies oli pitkäaikainen tuttu.

– Tapasin hänet kaksi vuotta sitten. Se on pitkä tarina, mutta meistä tuli ystäviä. Annoin hänelle autokyytejä ja muuta sellaista, Bollinger kirjoitti Facebookissa Peoplen mukaan.

Nainen kertoo, että hänen muutettuaan Virginiaan mies oli alkanut ajaa pitkiä matkoja tavatakseen häntä ja jopa nukkunut hänen työpaikkansa ulkopuolella.

Bollinger ei yrityksistään huolimatta saanut miehen yhteydenpitoa loppumaan, vaan hänen kerrotaan soitelleen ja tekstailleen satoja kertoja.

Facebook-postauksessaan Bollinger kertoo, että mies oli lähestynyt häntä useiden tekaistujen sosiaalisen median tilien kautta ja jopa uhkaillut itsemurhalla.

–  Hän lähetti sähköpostia lähes joka päivä noin vuoden ajan ahdistellen minua. Hän teki lukuisia uusia tilejä, kunnes estin hänet uudestaan. 

– Hän uhkasi perhettäni ja uhkasi myös tappaa itsensä edessäni. Hän lähetti ahdisteluviestejä myös ystävilleni ja perheelleni, Bollinger kirjoitti.

Lue myös:

    Uusimmat