Nastolassa hukkuneet pilkkijät olivat ikääntyneitä

Nastolan Kivijärvellä eilen hukkuneet kolme pilkkijää olivat ikääntyneitä suomalaisia. Pariskunta oli kotoisin Juvalta, mies 70-vuotias ja nainen 69-vuotias. Kolmas hukkunut oli 69-vuotias vantaalainen mies. Poliisi tarkensi tänään hukkumisonnettomuuden kulun lyhyesti.

Kaksi pariskuntaa oli ollut pilkillä jäällä. Vantaalainen nainen oli lähtenyt rantaan laittamaan ruokaa. Kun jäälle jääneitä pilkkijöitä ei ollut kuulunut syömään, hän oli mennyt rantaan ja kuullut järveltä avunhuutoja.

-Jäälle jääneet olivat vajonneet jäihin noin 400 metrin päässä rannasta. Rouva oli lähtenyt jäälle apuun, mutta ei ollut pystynyt auttamaan veden varaan joutuneita. Hän oli hälyttänyt apua, tiedotti rikosylikonstaapeli Hannu Peltola Lahden poliisista.

Ennen kuin pelastajat ehtivät hankalassa paikassa olevalle tapahtumapaikalle, veden varaan joutuneet ehtivät kuolla. Poliisin tehtäväksi jää kuolemansyyn selvittäminen.

Leppavirralla pilkkijä pelastui täpärästi

Leppävirralla pelastuslaitoksen pintapelastajat hakivat tänä aamuna viime hetkellä turvaan pilkkimiehen, joka oli vajonnut heikkoihin jäihin.

Tapaus sattui Unnukalla kello kymmenen jälkeen. Sumuiselta järveltä kuului avunhuutoja. Pilkkimiehen luo pääseminen vei kuitenkin aikaa, sillä jää murtui pelastajienkin alta parikymmentä kertaa.

Keski-ikäinen mies on viety sairaalahoitoon.

Myös lähistöllä ollut toinen pilkkimies oli ilmeisesti tulossa apuun, mutta hän upposi itse veteen. Mies pääsi kuitenkin ylös omin voimin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat