Nastarengaskausi päättyy maanantaina

Nastarengaskausi päättyy maanantaina, jolloin auton alla pitää olla nastattomat renkaat. Auton alle vaihdetaan yleisesti kesärenkaat, joskin kitkarenkailla saa ajaa vuoden ympäri.

Nastarenkaita saa käyttää maanantain jälkeenkin, milloin sää tai keli sitä edellyttää. Liikkuvan poliisin mukaan esimerkiksi pohjoiseen matkaavien ei kannata vielä vaihtaa alle kesäkumeja. Sää säätelee ja tilanteen mukaan, on Liikkuvan poliisin yleisohje. Renkaita vaihdettaessa kannattaa tarkistaa renkaiden kulutuspinta ja myös iskunvaimentimien kunto.

Renkaiden kulutuspinnan tulisi olla vähintään 3-4 millimetriä, jotta vesiliirron riski olisi mahdollisimman pieni. Asetuksessa kesärenkaalta vaaditaan 1,6 millin urasyvyyttä. Autoliiton insinöörin Richard Gunellin mukaan renkaan ikä vaikuttaa olennaisesti ja kulutuspinnasta riippumatta renkaan pito-ominaisuuksiin. Kumi kovettuu ajan myötä ja renkaan ollessa 5-6 vuotta, sen ominaisuudet ovat heikentyneet huomattavasti.

EU-direktiivin mukaan autossa tulee olla sen huippunopeutta vastaava rengas. Liikenneministeriön päätös auton rakenteen muuttamisesta tuo kuitenkin asiaan helpotusta.
-Autoon saa vaihtaa sallittua nopeusluokkaa alemman nopeusluokan kesärenkaat sillä ehdolla, että ne ovat vähintään nopeusluokkaa Q eli 160 kilometriä tunnissa. Auton sisälle kuljettajan näköetäisyydelle on lisäksi asennettava pysyvästi kiinnitetty kilpi tai tarra, josta ilmenee selvästi suurin renkaan sallittu ajonopeus, totea insinööri Gunell.

Muut nopeusluokat ovat T (190 km/h), U (200 km/h), H (210 km/h), V (240 km/h) ja Z (yli 240 km/h). Turhan korkean nopeusluokan renkaaseen ei kuitenkaan kannata vaihtaa kulutuksen ja ajomukavuuden kustannuksella.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat