Nasima Razmyar Peterin ystäväkirjassa: Kokkaus ei suju, irtokarkit maistuvat

Nasima Razmyar lienee Suomen tunnetuin Afganistanin pakolainen. Hän muutti 5-vuotiaana Moskovaan isänsä diplomaattityön perässä. Afganistanissa alkaneiden levottomuuksien takia kotiin ei ollut enää palaamista. Kotikin oli tuhottu.

Viisi vuotta sitten Nasima Razmyar valittiin vuoden pakolaisnaiseksi ja viime keväästä alkaen hän on istunut eduskunnassa demareiden riveissä.

Peter Nymanin Ystäväkirja-tentissä Razmyar muistuttaa perheestään moneen otteeseen. Hän sanoo ihailevansa ja rakastavansa eniten perhettään. Esikuvakseen hän mainitsee oman isänsä, jolta on jäänyt perinnöksi ainakin periksiantamattomuutta.

– Inhoan eniten vihamielisyyttä ja pelkään sotaa, Razmyar tunnustaa.

Peterin tiedustelema salainen taito vaati tovin miettimisaikaa.

– Ainakaan se ei ole kokkaus. Tanssiminenkaan se ei ole, mutta olkoon sitten tanssiminen suihkussa, hän sanoo viitaten osallistumiseensa Tanssii tähtien kanssa -kisaan viisi vuotta sitten.

Paheenaan hän pitää irtokarkkeja ja turhamaisena piirteenään peiliin vilkuilua. 

Kirjoista nousee ylitse muiden Khaled Hosseinin romaani Leijapoika. Kirja kertoo ystävyydestä ja perhesuhteista 1970-luvun Afganistanissa.

– Se kuvaa hyvin maan tilannetta ja elämisen vaikeutta. Elokuvista Titanic oli kiva.

Peterin kysyessä, kenet Nasima Razmyar ottaisi näyttelemään elämänkertaelokuvansa pääosaa, vastaus oli selvä.

–  Penelope Cruz.

Ystäväkirja-tentissä Razmyar vakuuttaa myös uskovansa jumalaan, olevansa ahkera ja pysyvänsä Suomessa.

 

Lue myös:

    Uusimmat