Nasima Razmyar: Kahden kulttuurin häät tuovat haasteita

Ensi kesänä avioituva SDP:n viestintäsihteeri Nasima Razmyar kertoo kahden eri kulttuurin tuovan omat haasteensa häiden järjestelyyn.

Nasima Razmyarin kevät oli kiireinen. SDP:n eurovaaliehdokkaana ollut Razmyar kiersi maakuntia vaalikampanjansa tiimoilta ja pääsi uudella tavalla kosketukseen suomalaisuuden kanssa.

– Kampanja oli hieno ja opettavainen. Ei pelkästään siinä mielessä, että tein 20-tuntisia työpäiviä, vaan pääsin oikeasti tapaamaan ihmisiä. Nyt tiedän, minkälaisia savolaiset ovat, Nasima jutteli Imperial Health Clubin kesäjuhlilla torstaina.

Tiukan vaalikampanjan jälkeen Nasima odottaa jo heinäkuussa siintävää kesälomaansa.

– Menemme poikaystäväni kanssa Sisiliaan pariksi viikoksi. Aiomme olla biitsillä ja lukea hyviä kirjoja, nautiskella elämästä, Nasima hymyilee.

Nasima kihlautui alkuvuodesta avopuolisonsa Johanin kanssa, ja ensi kesänä edessä siintävät odotetut häät. Kesän 2015 morsian kertoo, että hääpaikka on jo kiikarissa.

Nasima myöntää, että suomalaisen ja afganistanilaisen kulttuurin yhdistäminen tuo haasteita häiden järjestämiseen.

– Häihimme liittyy paljon kulttuurien yhdistämistä, niin ruuan kuin musiikinkin tiimoilta. Se on vähän haaste, sillä Suomessa ei ole vielä kauheasti järjestetty tällaisia. Täällä joutuu vähän hakemaan, että miten saan afganistanilaista ruokaa mukaan tarjoiluihin. Se on vähän kiven takana, mutta uskon, että kaikki saadaan tehtyä, Nasima toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat