Nasalla uusi suurprojekti: Yrittää siirtää asteroideja kuun taakse

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa jatkaa tutkimuksia asteroidin kaappaamiseksi. Tavoitteena on ohjata asteroidi Kuun taakse, jolloin sitä voitaisiin käyttää muun muassa Mars-lennon valmisteluun.

Nasa kertoo löytäneensä kolme asteroidia, jotka voisivat olla siirrettävissä. Kohteen pitäisi olla halkaisijaltaan seitsemästä kymmeneen metriä ja massaltaan noin 500 tonnia.

– Tarkennamme tietoja kahdesta tai kolmesta asteroidista ensi vuonna. Jos kaikki sujuu hyvin, ne osoittautuvat varteenotettaviksi vaihtoehdoiksi, sanoo Nasan tutkija Paul Chodas.

Suunnitelman mukaan kaappaukseen käytettäisiin robottiluotainta, joka laukaistaisiin vuonna 2017 tai 2019. Operaatioon kuluisi useita vuosia.

Luotaimen matkaan menisi ainakin puolitoista vuotta ja asteroidin ohjaamiseen kohti Kuuta kolme ja puoli vuotta. Asteroidi olisi uudessa paikassaan aikaisintaan runsaan kymmenen vuoden päästä.

Presidentti Barack Obama arvioi, että Asteroid Redirect -projekti on ratkaiseva askel kohti miehitettyä lentoa Marsiin 2030-luvulla.

Miljardikulut hidasteena

Siirron jälkeen astronautit ottaisivat asteroidista näytteitä ja toisivat niitä Maahan. Sen luokse lennettäisiin kehitteillä olevilla Orion-aluksilla säännöllisesti.

Nasan mukaan tarkoituksena on selvittää, miten asteroidien ratoja voitaisiin muuttaa niin, että ne eivät törmäisi Maahan.

– Olisihan se aika uskomatonta, jos onnistuisimme käpälöimään taivaankappaletta omiin tarkoituksiimme, sanoo ohjelmajohtaja Bill Gerstenmaier.

Nasa haluaa käyttää projektiin ensi vuonna sata miljoonaa dollaria, mutta kokonaiskulujen odotetaan nousevan noin kahteen miljardiin dollariin.

– Tämä ei ole ihan niin yksinkertaista. Määräaikoja voidaan aina asettaa, mutta niistä on vaikea pitää kiinni nykyisessä rahoitustilanteessa, koska budjetit ovat tiukkoja ja niin edelleen, Gerstenmaier toteaa.

Hän korostaa, että kyse ei ole vain yksittäisestä kokeesta vaan laajemmin siitä, mitä ihmiskunta haluaa avaruudessa saavuttaa.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat