Nasaan murtautunutta UFO-krakkeria uhkaa pitkä tuomio

Britannian sisäministeri Alan Johnson sanoo, että hän ei voi pysäyttää Nasan ja Pentagonin tietomurrosta syytetyn brittimiehen luovutusta Yhdysvaltoihin. Gary McKinnon pidätettiin vuonna 2002 Yhdysvaltain syyttäjien syytettyä häntä tietomurrosta, joka aiheutti samalla 700 000 dollarin vahingot.

Yhdysvaltain armeijan koko 2000 tietokoneen tietoverkko Washingtonissa suljettiin 24 tunniksi tietomurron johdosta. Viranomaisten mukaan kyseessä oli kaikkien aikojen suurin sotilastietomurto.

McKinnonin asianajajien mukaan miehellä on Aspergerin syndrooma, joka on autismin muoto. Asianajajien mukaan luovutus Yhdysvaltoihin olisi haitallista McKinnonin terveydelle.

Sisäministeri Johnsonin mukaan McKinnonin luovutus ei kuitenkaan riko ihmisoikeuksia. Jo aiemmin tänä vuonna Britannian korkein oikeus totesi, että McKinnonin luovutuksella voisi olla vaikutuksia hänen terveydentilaansa, mutta tuomarien mukaan lain toteutuminen ohittaa kyseiset huolenaiheet.

McKinnonin äiti kertoo BBC:lle olevansa murtunut. Hän kertoo poikansa reagoineen tietoon erittäin pahasti. McKinnonin asianaja Karen Todner kertoo, että hänellä on seitsemän päivää aikaa laittaa juttu lainopilliseen arviointiin. Hän toivoo, että kuuleminen tapahtuisi ennen joulua.

Omalaatuinen UFO-krakkeri

McKinnonin asianajajat luonnehtivat päämiestään "omalaatuiseksi UFO-etsijäksi", joka käytti internetiä muukalaiselämän etsinnässä.

Mikäli McKinnon tuomitaan yhdysvaltain oikeudessa, häntä saattaa odottaa 70 vuoden vankeusrangaistus.

(MTV3 - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat