Nasa lykkäsi jälleen avaruussukkulan lähtöä

Yhdysvaltain avaruushallinto aikoo yrittää Atlantis-sukkulan laukaisua uudelleen tiistaina, kun on selvitetty vahingoittiko perjantaina laukaisupaikalle iskenyt salama avaruussukkulaa.

Yhdysvaltojen avaruushallinto Nasa on lykännyt jälleen avaruussukkula Atlantiksen lähtöä. Sukkula lähtee lennolle aikaisintaan tiistaina.

Alunperin lennon oli määrä lähteä Kennedyn avaruuskeskuksesta Floridasta lauantaina, mutta Nasa lykkäsi lähtöä täksi päiväksi. Tänään avaruushallinto ilmoitti lykkäävänsä avaruussukkulan lähtöä edelleen. Uusi lykkäys johtuu siitä, että avaruushallinto haluaa tarkan selvityksen laukaisupaikalle perjantaina iskeneen salaman vaikutuksista. Tähänastisissa selvityksissä ei ole kuitenkaan havaittu, että salama olisi aiheuttanut vahinkoja Atlantikselle.

Sukkulan uusi laukaisuaika avaruuteen on myöhään tiistaina Suomen aikaa. Atlantiksen lennolle on lähdössä kuusi astronauttia. Aluksen on määrä viedä kaksi valtavaa aurinkopaneelia kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle.

Lento on osa suunniteltua 16 lennon sarjaa, jonka aikana amerikkalaiset toivovat saavansa ISS:n valmiiksi vuoteen 2010 mennessä, jolloin sukkulalaivue siirtyy eläkkeelle.

(MTV3-AFP-STT)

Lue myös:

    Uusimmat