Nasa löysi todisteita elämästä Marsissa

Yhdysvaltain avaruusviranomaiset ovat löytäneet todisteita, joiden mukaan Marsissa olisi ollut elämää kolme miljardia vuotta sitten. Nasan ja Stanfordin yliopiston tutkijat löysivät mikrofossiileja marsista peräisin olevasta meteoriitista. Meteoriitti oli osunut maahan 13 000 vuotta sitten.

Nasan edustaja Daniel Goldin painotti löydöistä kertoessaan kuitenkin, että pienistä vihreistä miehistä ei ole kysymys. Mikrofossiililöydöissä on jäänteitä yksisoluisista eliöistä, jotka muistuttavat maasta tuttua bakteeria. Goldinin mukaan mitään todisteita älyllisestä elämästä Marsissa ei ole.

Kalifornialaisen San Diegon yliopiston tutkijan mukaan löydös osoittaa, että elämä voi suhteellisen helposti ottaa jonkin ilmenemismuodon hyvin erilaisissa olosuhteissa. Tutkijat julkistavat löytönsä ensi viikolla ilmestyvässä Science-lehdessä.
(STT-Reuter)


Lue myös:

    Uusimmat