Nasa hyökkää avaruusromun kimppuun laserilla

Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasa on keksinyt aseen avaruuslentoja haittavaa romua vastaan.

Maata ympäröivä romupilvi vaikeuttaa avaruuslentoja yhä enemmän, sillä suurimmat jätteet törmäilevät toisiinsa ja hajoavat. Yhdysvalta seuraa noin 20 000 jätekimpaletta, joista suurin osa on peräisin hylätyistä avaruussukkuloiden osista ja toisiinsa törmänneistä romuista.

Wired-lehti kertoo sivuillaan Nasan kehittäneen lääkkeen vaivaa vastaan - laser-säteen, joka syöksee romukappaleet törmäyskurssilta.

Nasan uusi laser-aseistus on siis tarkoitettu suistamaan romuja liikeradoiltaan. Aiemmin kehitetyt laserit pyrkivät kokonaan tuhoamaan uhkaavat jätteet.

Osa avaruusjätteestä putoaa Maahan itsestään, mutta tiedemiehet pyrkivät edelleen välttämään kymmeniä vuosia sitten esitetyn kauhuskenaarion, jonka mukaan romu ei omin voimin poistu kiertoradaltaan Maan ympäriltä riittävän nopeasti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat