Nänninimijälääkäri välttyi rangaistukselta myös hovioikeudessa

Rovaniemen hovioikeus on pitänyt voimassa Raahen käräjäoikeuden päätöksen, jolla potilaansa nänniä imeneen radiologin eli röntgenlääkärin rikossyytteet hylättiin. Käräjäoikeuden päätöksestä olivat valittaneet sekä syyttäjä että potilas.

Syyttäjä Maarit Ketonen ja parikymppinen naispotilas vaativat lähes 60-vuotiaalle sairaalan radiologille rangaistusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai vaihtoehtoisesti kunnianloukkauksesta. Lisäksi miehelle vaadittiin rangaistusta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Hovioikeudessa kuultiin uutena todistajana potilasasiamiestä, joka sanoi, että potilas oli kertonut tapahtuneesta hänelle. Potilasasiamies kertoi myös, että radiologista oli valitettu hänelle kaksi kertaa ennen hovioikeuden käsittelemää tapausta ja kaksi kertaa sen jälkeen.

Hovioikeus katsoi, että potilasasiamiehen kertomasta huolimatta sillä ei ole syytä arvioida itse tapahtumasta esitettyä näyttöä eikä johtopäätöksiä toisin kuin käräjäoikeus on tehnyt.

Tuolloin 20-vuotias lähihoitajaopiskelija oli päätynyt radiologin ultraäänitutkimukseen, jotta varmistettaisiin, ettei hänen rinnassaan tuntunut kipu johtunut rintasyövästä. Radiologi oli vielä tunnustellut eli palpoinut naisen rintoja mahdollisten kyhmyjen toteamiseksi.

Lääkäri tutki rinnat ohjeiden vastaisesti

Käräjäoikeudessa käsiteltiin erikoislääkäri Irma Saarenmaan asiantuntijalausuntoa, jonka mukaan palpaatiota ei ohjeistuksen mukaan tehdä siten, kuin se sekä potilaan että radiologin mukaan oli tehty. Radiologi oli asettunut potilaan taakse, vetänyt tämän lähelleen ja tunnustellut molemmat rinnat yhtäaikaisesti.

Rintoja ei Saarenmaan mukaan tutkita siten, että potilas seisoo "eikä varsinkaan takaapäin".

Nännin imemistä radiologi perusteli sillä, että hän halusi varmistaa, tuleeko rinnasta vuotoa, joka olisi merkki maitotiehyeen sisäisestä kasvaimesta. Vuoto tulee kuitenkin Saarenmaan mukaan spontaanisti eikä rinnan imemiseen ollut mitään lääketieteellistä perustetta.

Radiologi: Teen 300 vastaavaa tutkimusta vuodessa

Radiologi oli vieläpä kehunut potilaan rintoja "kauniiksi ja hyvänmuotoisiksi". Tästä Saarenmaa lausui ytimekkäästi, ettei "potilaan ulkomuodon kommentointi kuulu lääkärin toimenkuvaan".

Radiologi sanoi käräjäoikeudessa tehneensä "vastaavia tutkimuksia yli kymmenen vuoden ajan noin 300 vuodessa". Hän sanoi toimineensa täysin asianmukaisesti ja lääketieteellisesti perustellusti.

Rintojen muodon arvostelua hän selitti sillä, että tutkittavat ovat usein huolissaan rintojensa muodosta ja epäilevät erilaisia vikoja. Hän on sitä mieltä, että rintojen muotoa voi "lääketieteellisin perustein vähän kehuakin".

Käräjätuomari Timo Tammikedon johtama käräjäoikeus katsoi toukokuussa 2008 antamassaan tuomiossa, ettei radiologin menettely ollut kaikilta osin asianmukaista. Oikeuden mukaan ei kuitenkaan ollut käynyt ilmi sellaisia seikkoja, joista voisi päätellä, että radiologi olisi pyrkinyt toteuttamaan seksuaalisia tarpeita.

Näytetty ei käräjäoikeuden mukaan ollut myöskään, että radiologi olisi pyrkinyt loukkaamaan potilaan kunniaa. Koska hän ei ollut syyllistynyt kumpaakaan rikokseen, ei hän syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseenkaan.

Hovioikeuden eilisen ratkaisun tekivät hovioikeudenneuvokset Helinä Haataja, Tapio Alkula ja Janne Anttila.

Lue myös:

    Uusimmat