Nämä ovat tärkeimmät syyt äänestää – löydä ehdokkaasi MTV:n vaalikoneesta

Sanotaan, että vain äänestämällä voit vaikuttaa.

MTV:n vaaliasiantuntija Kimmo Grönlundin mielestä asia on juurikin näin.  

– Äänestäminen on tärkein tapa vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon edustuksellisessa demokratiassa. Yksi ääni joka neljäs vuosi on suurimmalle osalle ihmisistä kaikkein tehokkain tapa vaikuttaa päätöksentekoon.

Grönlundin mukaan äänestämällä voit osoittaa myös tukea demokraattiselle järjestelmälle.

– Kun äänestää, pitää itseään myös ajan tasalla. Se kannustaa poliittisen lukutaidon lisääntymiseen, Grönlund luettelee.  

Edelliset syyt voivat kannustaa myös siihen, että aktivoituu poliittisesti muutenkin.

Grönlund ymmärtää myös ihmisiä, jotka jättävät äänestämättä.

– Kun kerran neljässä vuodessa äänestetään, niin onhan se aika epätarkka ase. Meidän systeemissä on vaikea ottaa kantaa hallitusratkaisuun.

Grönlundin mukaan tästä yksi esimerkki nähtiin neljä vuotta sitten, kun perussuomalaiset eivät lähteneet hallitukseen, vaikka olivat vaalien suurin voittaja.

MTV:n vaalikone

MTV:n vaalikoneen kysymyksiin on vastannut yli 1500 eduskuntavaaliehdokasta.

Etsi ehdokasta ja tutustu tarkemmin MTV:n vaalikoneeseen täältä.

Löydät kaikki MTV:n vaaliuutiset osoitteesta www.mtv.fi/vaalit.

Nyt kun syyt äänestämiseen ovat selvillä, täytyy löytää enää sopiva ehdokas kenelle äänensä antaa. Siinä auttaa puolestaan MTV Uutisten vaalikone.

Vaalikoneen vahvuuksia on:  

1. Täysin reaaliaikainen tuloslista.

2. Ehdokkaiden ja omien vastauksien vertailu interaktiivisesti niin, että omia vastauksia voi samalla muuttaa. 

3. Ehdokkaiden omat videot suoraan katsottavissa. 

4. Kaikki ehdokkaat haettavissa nimen perusteella. Myös muiden vaalipiirien ehdokkaiden helppo selausmahdollisuus,

5. Portaattoman skaalan janakysymykset, ja mahdollisuus tallentaa vastaukset ja palata niihin vaikkapa ensi vaalien yhteydessä. Näe myös sinulle parhaiten sopiva puolue

Lue myös:

    Uusimmat