Nämä ovat julkkisten raastavimmat on-off-suhteet

On-off-suhteet ovat arkipäivää usealle, mutta ilmiö ei rajoitu rapakon tälle puolen. Eturivin julkkiksetkin kamppailevat parisuhteidensa karikoiden läpi – toiset hyvällä ja toiset huonolla menestyksellä.

Helmi kokosi yhteen kuuluisimmat Hollywood-parit, jotka ovat ajautuneet parisuhteissaan on-off-kierteeseen.

Vuonna 2009 on-off-suhteensa aloittaneet glamourmalli Katie Price, 33, ja showpainija Alex Reid, 36, avioituivat vuonna 2010, mutta pariskunnan tiet erkanivat luultavasti lopullisesti vuonna 2011. Avioliiton aikana Price kertoi muun muassa julkisesti jättäneensä miehensä tämän suuren suun vuoksi.

Näyttelijä Cameron Diaz, 39, oli on-off-suhteessa baseball-pelaaja Alex Rodriguezin, 36, kanssa vuodesta 2009. Viime syksynä selvisi, että Rodriguez kyllästyi tiettävästi lopullisesti alituiseen soutamiseen ja huopaamiseen suhteessaan ja päätti parisuhteen Diazin kanssa. Jää nähtäväksi, jääkö eropäätös lopulliseksi.

Justin Timberlake, 31, ja Jessica Biel, 29, aloittivat suhteensa jo vuonna 2007. Suhteen karikot osoittautuivat kuitenkin ylitsepääsemättömiksi ja pariskunta erosi maaliskuussa 2011. Sittemmin on-off-suhdettaan lämmitelleet Timberlake ja Biel uskovat selvästi saaneensa selvyyden suhteestaan, sillä pariskunta kihlautui jouluna. Sittemmin Timberlaken ystävät ovat paljastaneet, ettei Timberlake ole koskaan ollut onnellisempi kuin päätettyään asettua aloilleen tyttöystävänsä kanssa neljän ja puolen vuoden on-off-seurustelun jälkeen.

Näyttelijä Courteney Coxin, 47, avioliitto näyttelijä David Arquetten kanssa oli täynnä ylä- ja alamäkiä. Vuonna 1999 avioitunut pariskunta kertoi avioerostaan vuonna 2010, mutta vielä eron jälkeen pariskunta piti tiiviisti yhteyttä. Sittemmin Cox on kertonut, että hän pystyy suunnittelemaan treffejä toisen miehen kanssa vasta kaksi vuotta avioeronsa jälkeen. Coxin ex-mies on jopa kehottanut häntä lähtemään ulos tapaamaan ihmisiä.

Girls Aloud -yhtyeen laulajana tunnetun Sarah Hardingin, 30, kerrottiin vastikään eronneen lopullisesti on-off-poikaystävästään Tom Cranesta. Pitkän aikaa on-off suhteessa elänyt pariskunta Harding ja Crane ovat tietojen mukaan päättäneet lopullisesti parisuhteensa. Viime vuonna pariskunnan kihlaus purkautui riitojen jälkeen. Sittemmin pariskunta tunsi kuitenkin niin kovasti vetoa toisiinsa, että he palasivat yhteen. Tuolloinkin pariskunnan lähipiiristä kerrottiin, että tilanne on vakaa. Jää nähtäväksi, palaako pariskunta vielä yhteen, vai onko heidän on-off-suhteensa tullut vihdoin tiensä päähän.

MTV3/Helmi

Lähteet: Contactmusic, Daily Mail

Kuvat: Getty Images

Lue myös:

    Uusimmat