Mainos

Nämä kasvit selviävät yli kymmenen kilometriä merenpinnan alapuolella

Tiedemiehet ovat löytäneet maailman merien syvimmästä alueesta, Mariaanien haudasta jättiläismäisiä ameboja.

Kyseiset yksisoluiset eliöt ovat nimeltään xenofyoforeja. Kalifornian yliopiston tiedemiehet löysivät ne 6,6 mailin eli noin 10,6 kilometrin syvyydestä.

– Ne ovat kiehtovia jättiläisiä, jotka ovat hyvin sopeutuneet äärimmäisiin olosuhteisiin. Ne ovat samalla myös helposti särkyviä ja vähän tutkittuja, hehkutti biologi Lisa Levin amerikkalaiselle Discovery-kanavalle.

Kyseiset meren syvyydessä kasvavat amebat löydettiin pudotettavien kameroiden avulla. Kyseiset kamerat kestävät merenpohjan valtavaa painetta, niihin liitettyjen paksuseinäisten lasipallojen ansiosta. Näissä syvyyksissä yläpuolella oleva vesi aiheuttaa yli kahdeksan tonnin paineen peukalonpään kokoiselle alueelle.

Xenofyoforit voivat kasvaa jopa yli kymmensenttisiksi. Luonnossa ei ole monia yksittäisiä soluja, jotka kasvavat pidemmiksi. Ne ovat hyvin vastustuskykyisiä raskasmetalleille ja tulevat hyvin toimeen merenpohjan vaativissa olosuhteissa: vailla valoa, matalassa lämpötilassa ja korkeassa paineessa.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.