Mainos

Nälkiintyminen uhkaa Freetownin asukkaita

Sierra Leonen kapinalliset ovat silminnäkijöiden mukaan tehneet hirvittävää jälkeä maan pääkaupungissa Freetownissa. Kaduilla lojuu ruumiita, taloja ja kokonaisia kaupunginosia on sytytetty tuleen ja suuri osa kaupungista on raunioina.

Samaan aikaan ilmoitettiin, että Sierra Leonen hallituksen pidättämä kapinallisjohtaja Foday Sankoh on lennätetty naapurimaan Guinean pääkaupunkiin Conakryyn rauhanneuvotteluja varten. Kiistassa välittäjinä toimivien Togon ja Norsunluunrannikon ulkoministerien mukaan Sankoh on halukas rauhaan.

Freetownissa tuhansia ihmisiä on jäänyt saarroksiin koteihinsa ilman vettä, ruokaa ja sähköä, kertoivat sekä Punainen Risti että YK:n pakolaisjärjestö UNHCR. UNHCR:n edustajan Kris Janowskin mukaan kaupunkia uhkaa inhimillinen katastrofi, jollei tulitaukoa saada aikaan ja asukkaille saada välttämättömiä tarvikkeita.

-Etenkin tavallisille ihmisille tilanne on hirvittävä. He piileskelevät kotona, eivät voi liikkua minnekään eivätkä uskalla lähetä pakoon, Janowski sanoi. Asian tekee hankalammaksi sekin, että Freetowniin on saapunut tuhansia pakolaisia muualta maasta. Kaiken kaikkiaan sodan arvellaan ajaneen 350000 ihmistä pois kotiseuduiltaan.

Kapinalliset syyttivät vastapuolta

Kapinallisjoukkojen komentaja Sam Bockarie puolestaan syytti Sierra Leonen hallitusta tukevia länsiafrikkalaisia Ecomog-joukkoja siviilien surmaamisesta. Ecomog-joukkojen ilmapommitukset ovat hänen mukaansa vaatineet useita siviiliuhreja.

Sierra Leonen sisällissota levisi pääkaupunkiin viime viikolla, kun kapinalliset tunkeutuivat kaupunkiin. Siitä lähtien presidentti Ahmad Tejan Kabbahia tukevat Ecomog-joukot ja kapinalliset ovat ottaneet yhteen päivittäin.

Bockarie sanoi tänään, että hänen joukoillaan on suurin osa kaupunkia valvonnassaan, mutta tilanteesta ei saatu puolueettomia tietoja. Kapinalliset vaativat Foday Sankohin vapauttamista ennen kuin tulitauosta voidaan sopia. Sankoh on ollut pidätettynä kaksi vuotta. Sierra Leonen Guinean-suurlähettiläs Ali Kamara kertoi, että hänet kuljetettiin tiistaina Conakryyn ja hän on aloittanut siellä neuvottelut Guinean, Sierra Leonen, Togon ja Norsunluunrannikon ulkoministereiden kanssa.
(STT-Reuters-AFP-DPA)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.