Nälkäpäivä-keräys alkoi

Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys on alkanut tänään. Kolme päivää kestävällä keräyksellä kartutetaan SPR:n katastrofirahastoa, josta ohjataan apua niin kansainväliseen apuun kuin kotimaahan.

Viime syksynä kerättiin 2,7 miljoonaa euroa. Keräykseen osallistuvat SPR:n yli 600 osastoa sekä useat koulut, työpaikat ja yksittäiset kerääjät.

Lisäksi valtakunnallisen puhelinnumeron ja verkkosivujen kautta mukaan on ilmoittautunut 1300 kerääjää eli kaksi kertaa enemmän kuin viime syksynä. Kerääjien joukossa on myös julkisuuden henkilöitä ja kansanedustajia.

Viime syksyn Nälkäpäivä-keräyksen jälkeen SPR on lähettänyt kansainvälistä apua lähes sataan maahan. Kesän aikana on autettu muun muassa Keski-Aasian sekä Keski- ja Itä-Euroopan tulvista kärsiviä.

Suurimpia avustuskohteita ovat olleet Intian maanjäristys sekä Afganistanin, Sierra Leonen ja Kongon sota-alueet ja niiltä paenneet ihmiset. Myös esimerkiksi Tadzhikistanissa on tarvittu ruokaa ja muuta apua kuivuuden ja kurjistumisen vuoksi.

Valtaosa Nälkäpäivän tuotosta saadaan lipaskerääjiltä kaduilta ja toreilta sekä työpaikoilta ja kouluista. Rahaa voi lahjoittaa myös SPR:n verkkosivujen, lahjoituspuhelinten ja pankkitilien kautta.

SPR:n katastrofirahaston tilit:

Nordea 2219818-68000
Sampo 800019-225005
Okopankki 578007-111649
Aktia 405511-11397 ja verkossa www.redcross.fi

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat