Nälkäpäivä-keräys alkaa huomenna

Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys alkaa huomenna. Keräyksellä haetaan varoja kansainväliseen ja kotimaan apuun ensi talveksi. SPR jatkaa apuaan esimerkiksi Afganistaniin, Pohjois-Koreaan ja eteläiseen Afrikkaan.

Lauantaihin kestävään keräykseen osallistuvat SPR:n yli 600 osastoa sekä useat koulut, työpaikat ja yksittäiset kerääjät. Valtakunnallisen puhelinnumeron ja SPR:n nettisivujen kautta on ilmoittautunut 1300 kerääjää, kaksi kertaa enemmän kuin viime syksynä. Viime Nälkäpäivänä kerääjiä oli yhteensä 16 000.

Nälkäpäivä-kerääjäksi voi vielä ilmoittautua suoraan lähimpään SPR:n piiritoimistoon tai osastoon.

Esimerkiksi Turussa keräävät kauppakorkeakoulun ja ammattikorkeakoulun opiskelijat. Salossa kerätään muun muassa Nokiassa ja muissa yrityksissä. Tampereella kerääjiä tapaa mm. kalamarkkinoilla. Kouvolassa tempaisevat kansanedustajat, Kuusankoskella ja Pieksämäellä opiskelijat. Savonlinnassa ja Savonrannassa maatalousmiehet ja naiset ovat innostuneet mukaan. Rovaniemellä kerää Joulupukki.

Angolassa joka kolmas lapsi kuolee nälkään ja tauteihin

Nälkäpäivä on SPR:n tärkein vuosittainen keräys. Sillä rahoitetaan kansainvälistä ja kotimaan apua loppuvuonna ja ensi talvena.

Vapaaehtoisten kerääjien ansiosta keräyskulut pysyvät kohtuullisina. SPR:n katastrofirahaston sääntöjen mukaan keräyskulut saavat olla korkeintaan 15 prosenttia vuodessa.

SPR:n apu jatkuu loppuvuonna muun muassa Afganistanissa, Pohjois-Koreassa ja eteläisessä Afrikassa. Kotimaassa avustetaan onnettomuuksista ja kriiseistä kärsiviä ihmisiä.

Eteläisen Afrikan kuudessa maassa yli 13 miljoonaa ihmistä tarvitsee apua. Pahin tilanne on Angolassa, missä joka kolmas alle viisivuotias lapsi kuolee nälkään ja tauteihin. Pohjois-Koreassa Punainen Risti keskittyy terveydenhoitoon. Afganistanissa SPR jatkaa sairaaloiden kunnostusta.

Viime syksyn Nälkäpäivän jälkeen SPR:n apu on ulottunut lähes sataan maahan. Viime syksynä kerättiin 16,3 miljoonaa markkaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat