Näkövammaiset toivovat tuotteisiin lisää pistekirjoitusta

Tänään vietetään maailman pistekirjoituspäivää. Suomessa on noin 1500-2000 pistekirjoituksen käyttäjää.

Näkövammaiset toivovat pistekirjoitusmerkintöjä entistä useampiin tuotteisiin. Pistekirjoitus on yleistynyt parin viime vuoden aikana, mistä saadaan kiittää EU:n määräystä. Sen mukaan uusissa lääketuotteissa on pakollista merkitä ainakin kauppanimi ja vahvuus pistekirjoituksella.

- Pistekirjoituksen avulla sokea ihminen voi itse tarkistaa, mistä lääkkeestä on kysymys. Se myös helpottaa tuotteen valintaa, sanoo tiedottaja Kirsti-Sisko Salonen Näkövammaisten keskusliitosta.

- Myönteistä on, että myös muut valmistajat ovat kiinnostuneet pistekirjoituksen käytöstä. Sitä ei kuitenkaan käytetä tarpeeksi. Pistekirjoitusta pitäisi olla kaikissa mahdollisissa tuotteissa.

Piste- ja kohokirjoitusta käytetään lääkkeiden lisäksi vain harvoissa tuotteissa. Niitä ovat jotkin viinit, yksi piparkakkumerkki sekä yksi kosmetiikkasarja.

Lisäksi posti julkaisee tänä vuonna ikipostimerkin, jossa on pistemerkinnät.

Salosen mukaan olisi ensiarvoisen tärkeää, että ainakin pesu- ja puhdistusaineisiin saataisiin pistekirjoituksella selosteet, mistä tuotteesta on kyse.

Suomessa on noin 1500-2000 pistekirjoituksen käyttäjää. Perjantaina vietettiin maailman pistekirjoituspäivää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat