Najafissa itsemurhaisku amerikkalaisten tiesululle

Viisi amerikkalaissotilasta on kuollut aamulla itsemurhaiskussa Pohjois-Irakissa. Liittouman mukaan pommeilla varustetun taksin kuljettaja räjäytti autonsa tiesululla Najafin kaupungissa.

Yhdysvallat sanoo vastaavasti iskeneensä tuhoisasti irakilaisten eliittijoukkoja vastaan. Yhdysvaltain armeijan majurin mukaan iskussa olisi saanut surmansa ainakin 50 Irakin tasavaltalaiskaartin sotilasta.

Tiedottajan mukaan iskussa myös tuhottiin 25 armeijan ajoneuvoa. Iskun tekivät Apache-helikopterit Bagdadin lounaispuolella.

Irak: Lisää itsemurhaiskuja tulossa

Irakin varapresidentti uhkaa, että Irak tekee lisää itsemurhaiskuja Yhdysvaltain johtaman liittouman joukkoja vastaan. Varapresidentin mukaan tuhansia vapaaehtoisia on saapumassa arabimaista Irakiin yhtyäkseen taisteluun Irakin puolesta.

Irakin television mukaan iskun teki Irakin armeijan upseeri. Televisio kutsui itsemurhaiskun tekijää marttyyriksi ja kertoi presidentti Saddam Husseinin myöntäneen hänelle kaksi kunniamerkkiä.

(MTV3-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat