Naisyhdistys: Seksin ostoa ei voi rinnastaa perustarpeisiin

Naisjärjestöjen kattoyhdistys Nytkis ry ihmettelee ajatusta seksin saamisesta ihmisen perusoikeutena. 45 minuuttia -ohjelma jatkoi eilen illalla seksin ostosta noussutta keskustelua ja esitteli omalla nimellään esiintyvän miehen, jonka mielestä seksin voi rinnastaa perustarpeisiin.

Ohjelmassa 67-vuotias mies perusteli seksin ostamista sillä, että sen saaminen on miehille yhtä tärkeää kuin ruoka, juoma ja vessassa käynti.

- Todella oudolta kuulostaa. Voisi yrittää ensin olla ilman ruokaa, juomaa ja vessassa käyntiä vaikka kolme viikkoa ja sitten katsoa uudelleen. Ainakin joissakin miehissä on syvällä sellainen ajatus, että seksi on jonkinlainen oikeus ja jollei sitä muuten saa, niin sitten sitä voi ostaa. Sitä pidetään hyödykkeenä siinä missä mitä tahansa muutakin, sanoo Naisjärjestöt yhteistyössä eli Nytkis ry:n pääsihteeri Tanja Auvinen.

Seksinosto kiellettävä kokonaan

Naisjärjestöt yhteistyössä ry haluaisi kriminalisoida seksin oston kokonaan. Auvisen mukaan seksin ostamisen osittainen salliminen tuo mukanaan paljon haitallisia vaikutuksia koko yhteiskuntaan.

- Todella paljon nuorilta tytöiltä ja pojiltakin yritetään ostaa nykyään seksiä kadulta. On ihan hirvittävää, että voidaan ajatella, että toisen ihmisen ostaminen on ok. Ja nyt joku ajattelee, että tässähän on kyseessä kahden kauppa, niin voidaan kysyä, että minkä takia seksiä myyvät pääosin Venäjältä, Virosta ja Nigeriasta tulevat naiset, Auvinen kysyy.

Kukkahattutäti-leima tulee helposti

Suomessa seksin ostaminen on kriminalisoitu osittain niin, että seksin osto on kielletty ihmiskaupan uhrilta. Auvinen törmää jatkuvasti kommentteihin, joissa sanotaan täyskiellon olevan tiukkapipojen ajama lakimuutos.

- Tämä on tavallaan kielletty keskustelunaihe, sillä jos tätä nostaa esiin, niin silloin on tiukkapipo, kukkahattutäti, vanhapiika tai joku käsittämätön olento tällä maapallolla, joka ei tajua seksistä mitään, koska ei sitä itse harrasta, saa eikä halua.

Ruotsissa seksin ostaminen on kriminalisoitu kokonaan. Muutaman vuoden takaisen Suomen seksinostokeskustelun jälkeen myös Islanti ja Norja ovat kriminalisoineet seksin ostamisen kokonaan.

- Suomi alkaa olla pohjoismaisesti jälkijunassa, Auvinen lisää.

Lue myös:

    Uusimmat