Naistenpäivän keskisaldo: Kaksi tulppaania

Huomenna naistenpäivänä jaetaan keskimäärin kaksi tulppaania jokaiselle suomalaiselle naiselle, kerrotaan Kauppapuutarhaliitosta. 

Helmi-maaliskuussa tulppaanien myynti on vilkkaimmillaan, ja sesonki on huipussaan juuri naistenpäivänä 8. maaliskuuta. 

Halvimmillaan tulppaaneja saa marketeista kympillä kolmekymmentä kappaletta. Vuodessa niitä myydään 60 miljoonaa. Tulppaanibuumi päättyy pääsiäiseen keltaisena versiona. 

– Halpuus, helppo saatavuus ja värien kirjo, luettelee toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta menekin syitä.

Hänen mukaansa tulppaanin suosio on pysynyt korkealla, eikä hinta ole juuri kallistunut koko euroaikana. Lisäksi jakelun keskittyminen yli 80-prosenttisesti päivittäiskauppaan tekee tulppaanista helpon heräteostoksen kassan kupeesta.

Suomessa on tarjolla yli 230 tulppaanilajiketta. Niistä kymmenesosa poistuu vuosittain, ja saman verran tulee tilalle. Kaikkiaan maailmassa on 11000 rekisteröityä lajiketta. Uuden kaupallisen lajikkeen kehittäminen tuotantoon vie 10-15 vuotta.

Toiminnanjohtaja Jalkasen mukaan tulppaanin arvellaan puhjenneen kukkaan Euroopassa ensi kerran Hollannin Leidenissa vuonna 1594. Tulppaanin sipuli oli siellä muinoin kovinta valuuttaa.

Sipulit tulevat edelleen Hollannista Suomeen kasvatettaviksi. Se elättää 85 kasvihuoneyrittäjää työntekijöineen. Vain kymmenisen prosenttia tulppaaneista tuodaan ulkomailta.

Kotimaisen ruusun aika ohi 

Kotimainen ruusu sen sijaan lähes katosi markkinoilta vuosi sitten Afrikan kymmenen kertaa edullisemman tuotannon alta. 

-Kannatan reilua kauppaa yleensä, mutta kukkabisneksessä muutama sata työpaikkaa lakkasi Suomessa. Ollaan silti täälläkin matalapalkka-ala, Jalkanen sanoo.

Vain yksi perheyritys Kangasalla kasvattaa Suomessa ruusuja tukkukaupalle.

-Omien lähisukulaistemme kanssa on sinnitelty yrittäjinä. Ruusuja on kasvatettu lähes 40 vuotta, sanoo yrittäjä Heikki Marttila Ali-Marttilan 300 vuotta vanhalta sukutilalta. 

Lue myös:

    Uusimmat