Naisten uniapnea jää helposti huomaamatta

Uniapneaa eli unenaikaisia hengityskatkoksia on vanhastaan pidetty keski-ikäisten miesten sairautena. Tuoreimpien tutkimusten mukaan se vaivaa myös naisia. Koska naisten uniapnea on hieman erilaista kuin miehillä, se voi helposti jäädä huomaamatta yleisesti käytetyllä tutkimusmenetelmällä.

Näin voi käydä siitäkin huolimatta, että myös naiset kärsivät uniapnean aiheuttamista oireista ja liitännäissairauksista, sanoo lääketieteen tohtori Ulla Anttalainen Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.

- Vasta 1990-luvulla todettiin, että uniapneaa esiintyy myös naisilla. Viimeaikaiset tutkimukset ovat paljastaneet, että vaihdevuosi-iän ohittaneilla naisilla sitä on yhtä paljon kuin miehilläkin.

Vaihdevuodet lisäävät uniapnean riskiä, koska hengitystä stimuloivan keltarauhashormonin tuotanto lakkaa.

- Toisaalta tiedetään myös, että sekä miehille että naisille annettu mieshormoni eli testosteroni voi lisätä apneaa. Sen sijaan vaihdevuosivaivoihin annettu hormonihoito voi vähentää sitä vaihdevuosi-ikää edeltävälle tasolle.

Naisilla usein vain osittaisia hengityskatkoja

Anttalainen tutki viime vuoden lopulla tekemässään väitöstutkimuksessa uniapneaa miehillä ja naisilla. Hän havaitsi runsaasti unenaikaisia hengityshäiriöitä molemmilla.

- Naisilla esiintyi erityisesti osittaista unenaikaista ylähengitysteiden ahtautumista, kun taas miehillä yleisimpiä olivat täydelliset hengityskatkokset.

Uniapnea ja sen vaikeusaste diagnosoidaan apnehypopniaindeksillä (AHI). Se mittaa unenaikaisten hengityskatkojen määrän tunnissa.

- AHI-menetelmässä naisilla yleisempi osittainen hengityskatko voi jäädä huomaamatta. Ja kun AHI-arvo jää matalaksi, potilaat voivat jäädä ilman hoitoa.

Vaiva voi jäädä huomaamatta myös siksi, että naisten oireet ovat erilaisia tai lievempiä kuin miesten. Miehet kuorsaavat, hengitys katkeilee ja vakava päiväväsymys vaivaa.

- Naisten oireet, kuten yleinen vetämättömyys, väsymys ja saamattomuus saatetaan sekoittaa mieliala- tai vaihdevuosioireisiin. Kuorsaaminen taas koetaan jotenkin epänaiselliseksi, eivätkä puolisotkaan siitä helposti huomauttele.

Tehokas keino osittaisen ylähengitysteiden ahtauman toteamiseen ovat nenähengitysvirtausta mittaavat "nenäviikset", joita käytetäänkin jo joissakin sairaaloissa.

- Nyt lääkäreiden pitäisi vain uskoa, että osittainenkin ahtauma aiheuttaa todennäköisesti liitännäissairauksia. Iso osa uniapneapotilaista on vielä diagnosoimatta, korostaa Anttalainen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat