Naisten määrä kasvanut kunnan luottamustoimissa

Naisten keskimääräinen osuus lautakunnissa on 47 prosenttia. Vuoden 1992 kunnallisvaalien jälkeen valituissa lautakunnissa naisten osuus oli 35 prosenttia.

Kuntaliiton mukaan naisten osuus kunnanhallituksissa on kasvanut 44,9 prosenttiin. Vuoden 1992 kunnallisvaalien jälkeen valituissa hal- lituksissa naisia oli keskimäärin 24,5 prosenttia.

Yleishallinnon lautakunnissa naisia on 44 prosenttia, sosiaali- ja terveystoimenlautakunnissa 51 prosenttia, opetus- ja kulttuurilautakunnissa 49 prosenttia, yhdyskuntapalvelun lautakunnissa 44 prosenttia, liiketoimen lautakunnissa 44 prosenttia ja muiden palveluiden lautakunnissa niin ikään 44 prosenttia.

Naisten keskimääräinen osuus lautakunnissa on 47 prosenttia. Vuoden 1992 kunnallisvaalien jälkeen valituissa lautakunnissa naisten osuus oli 35 prosenttia.

Naisten osuus valtuustojen jäsenistä on keskimäärin 31,7 prosenttia. Eniten naisia valittiin valtuustoihin viime syksynä pidetyissä kunnallisvaaleissa Uudenmaan läänissä eli 37,7 prosenttia. Vähiten naisia kunnanvaltuustoissa on Oulun läänissä, jossa naisten osuus on 28,4 prosenttia. Vuoden 1992 kunnallisvaaleissa naiset saivat 30,0 prosenttia valtuustopaikoista.

Kahdeksassa Suomen kunnassa naisia on yli puolet valtuutetuista. Kärkipäätä pitävät Salo (55,8 %), Sund (53,8 %) ja Kerava (53,5 %). Vähiten naisia on valittu valtuustoihin Evijärvellä (4,8 %), Kyyjärvellä (5,9 %), Utsjoella (6,7 %) ja Iniössä (7,7 %).

Valtuustojen ja kunnanhallitusten naispuheenjohtajien määrä on kasvanut. Valtuustojen puheenjohtajista naisia on 20,1 prosenttia. Vuonna 1993 toimintansa aloittaneissa valtuustoissa naispuheenjohtajia oli 15,6 prosenttia. Hallituksen puheenjohtajista naisia on 15 prosenttia. Edellisissä kunnanhallituksissa naispuheenjohtajia oli 11,0 prosenttia.

Tasa-arvolain sukupuolikiintiön mukaan naisia ja miehiä on valittava kunnan ja kuntayhtymän toimielimiin vähintään 40 prosenttia. Sukupuolikiintiö koskee kaikkia kunnan ja kuntayhtymän toimielimiä lukuun ottamatta valtuustoa, joka valitaan yleisillä vaaleilla. Tasa-arvolain kiintiö- ja tasapuolisuusvaatimukset tulivat voimaan maaliskuun alussa 1995.

Kiintiövaatimuksia on kunnissa noudatettu hyvin. Sellaisissa elimissä, kuten valtuustoissa, joihin kiintiötä ei sovelleta, naisten vaikutus on vahvistunut.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat