Naista piinattiin kellarissa – hovi piti kovat tuomiot ennallaan

Rovaniemen hovioikeus on pitänyt tuomiot ennallaan toissavuonna Torniossa tapahtuneesta kidutusta muistuttaneesta törkeästä pahoinpitelystä. Päätekijät, 21-vuotias torniolaisnainen ja 42-vuotias oululaisnainen, saivat teoistaan 2 vuoden ja 9 kuukauden ehdottomat vankeusrangaistukset viime huhtikuussa Kemi-Tornion käräjäoikeudessa.

Naisten tuomioissa oli törkeän pahoinpitelyn lisäksi mukana törkeä vapaudenriisto ja ryöstö. Törkeästä vapaudenriistosta tuomittiin lisäksi mies ja nainen yhdeksäksi kuukaudeksi vankeuteen. Nainen sai suorittaa rangaistuksensa ehdollisena. Päätekijät ja mies valittivat tuomioistaan ja heille määrätyistä korvauksista hovioikeuteen.

Oikeuden mukaan nelikko pakotti vuoden 2012 kesäkuussa naisuhrin mukaansa, minkä jälkeen päätekijät pahoinpitelivät tätä julmasti torniolaisen kerrostalon kellarissa. Nainen muun muassa sidottiin nippusiteillä painonnostopenkkiin ja hänen kasvonsa peitettiin osittain kelmulla. Lisäksi häntä lyötiin nyrkein ja pesäpallomailalla eri puolille kehoa.

Lisäksi hänet pakotettiin antamaan pankkitunnukset ja häneltä vaadittiin rahaa. Nainen pääsi karkaamaan pahoinpitelijöidensä käsistä, kun he poistuivat hetkeksi paikalta.

Hovioikeus katsoi, että tuomioita ei ole syytä muuttaa ja yhtyi käräjäoikeuden perusteluihin rangaistusten pituudesta. Kemi-Tornion käräjäoikeus perusteli tuomioita sillä, että pahoinpitely oli poikkeuksellisen raakaa ja julmaa ja osoitti täydellistä piittaamattomuutta uhrin henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista. 

Uhrille maksettavien korvausten suhteen hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota hivenen. Määrä eli 10 000 euroa pysyi samana, mutta summa jaettiin tuomittujen kesken hieman eri tavalla.

Lue myös:

    Uusimmat