Naispappeuden vastustaja erotettiin Oulussa

Oululaispastori määrättiin sivuun papin virasta määräajaksi. Hän on mm. useasti kieltäytynyt työstä naispapin kanssa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun naispappien kanssa yhteistyöstä kieltäytynyttä miespappia rangaistaan. Ehtoollisen jakamatta jättämisestä on rangaistu aikaisemminkin.

Tuomiokapituli on yksimielisesti erottanut oululaisen kappalaisen Vesa Pöyhtärin (kuvassa) kahdeksi kuukaudeksi papin virasta.

Hän on kieltäytynyt useasti työskentelemästä yhdessä naispappien kanssa. Lisäksi häntä on huomautettu toimintatavoista, jotka eivät ole kirkon ohjeiden mukaisia. Pöyhtärillä on oikeus valittaa päätöksestä Oulun hallinto-oikeuteen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun naispapin kanssa yhteistyöstä kieltäytynyttä rangaistaan.

- Tuomiokapituli oli jo antanut Pöyhtärille kirjallisen varoituksen ja yleinen käytäntöhän on, että jos ei oteta opiksi ja tehdään sama uudestaan, niin seuraamukset kovenevat, asessori, lakimies Osmo Rahja Oulun tuomiokapitulista kertoo.

Pöyhtäri: Pidän lupaukseni

Pöyhtäri on myös kysellyt eronneilta, uudelleen naimisiin aikovilta avioeron syitä, vastoin saamiaan ohjeita. Hänestä on tehty myös uusi kantelu, joka on vasta tulossa tuomiokapitulin käsittelyyn. Tämänkin kantelun mukaan Pöyhtäri oli kieltäytynyt yhteistyöstä naispapin kanssa, kantelun mukaan alkukesän konfirmaatiossa.

Vesa Pöyhtäri itse kokee, että hän ei ole tehnyt mitään väärää.

- Se vain ei tahdo mennä minun oikeustajuuni, että kirkko itse haluaa rangaista oman uskonsa noudattamisesta, Pöyhtäri sanoo.

- Minä jatkan kirkon uskossa ja siinä tulkinnassa, joka kirkolla on ollut 2000 vuotta. Kirkko itse on minulta ottanut sen lupauksen opettaa niin kuin Raamattu sanoo ja tätä lupausta minä pidän edelleen ja jatkan, Pöyhtäri kertoo.

Ehtoollisen jakamatta jättämisestä rangaistus

Kirkkohallituksen eri hiippakunnista keräämien tietojen mukaan naispappien kanssa yhteistyöstä kieltäytyviä ei ole aikaisemmin rangaistu näin järeästi eli virastapidättämisellä.

Vuonna 2005 kaksi miespastoria erotettiin määräajaksi viroistaan, kun he kieltäytyivät vakaumuksensa vuoksi jakamasta ehtoollista ensin piispa Eero Huoviselle ja sitten Rengon naispuoliselle kirkkoherralle. Turun tuomiokapituli erotti tuon takia Sakari Korpisen viran toimittamisesta 2 kuukauden määräajaksi ja Oulun tuomiokapituli Juhana Pohjosen 3 kuukaudeksi.

Vuonna 2003 naispappien kohtelusta Valkealassa kanneltiin Mikkelin tuomiokapituliin, mutta koska tuolloinkaan ei ollut kyse Pöyhtärin tapaan suoranaisesta kieltäytymisestä työtehtävistä naispappien kanssa, Valkealan silloista kirkkoherraa vain muistutettiin kirkon ohjeista niinsanotulla pastoraalisella ohjannalla.

Rangaistuksia saattaa olla tulossa lisää, sillä Turun tuomiokapitulissa on parhaillaan käsittelyssä kaksi tapausta Vammalasta. Vammalassa epäillään kahta miespappia naispapin syrjinnästä.

Lisäksi Hyvinkäällä on tulossa käräjäoikeuteen naispapin syrjintä työpaikalla eli kirkossa. Tästä tapauksesta ei ole kanneltu tuomiokapituliin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat