Naispäätoimittajille on nyt tilausta

Mediatalojen keskinäinen kilpailu on madaltamassa naisten uraesteitä. Erityisesti naisyleisöä kiinnostavan journalismin tuottaminen vaatii nykyistä enemmän päällikköasemassa toimivia naisia, todetaan Tampereen yliopiston Tasa-arvo, journalismi ja suomalaisten naistoimittajien urakehitys -tutkimuksen väliraportissa.

Viime vuosikymmenen alusta lähtien puolet suomalaisista toimittajista on ollut naisia. Myös alemman ja keskijohdon päälliköistä puolet on naisia. Sen sijaan päätoimittajiksi naiset yltävät erittäin harvoin.

Raportin mukaan naisten urakehitystä hidastaa muun muassa se, että niin johtajuus kuin journalismikin on perinteisesti liitetty maskuliinisiin ominaisuuksiin.

Vaikka naisten määrä päällikkötehtävissä lisääntyy, heille tarjotaan usein stereotypisten sukupuolikäsitysten mukaisia tehtäviä. Naisia pidetään esimerkiksi sosiaalisesti miehiä taitavimpina ja sen oletetaan korjaavan vallitsevaa johtamistapaa.

Kärjistäen tämä voi tarkoittaa naisjohtajan ajautumista niin sanottuun lasikoppiin. Siitä ei ole tietä ylöspäin, mutta ei myöskään toisiin mediataloihin samantasoisiin tehtäviin, sillä miehet näyttävät tarttuvan rekrytoijien haaviin naisia helpommin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat