Naisia ja ikäviä poliitikkoja – miksi hirmumyrsky Sandy on Sandy?

Yhdysvaltain ja Kanadan itärannikkoa rusikoinut Sandy-hirmumyrsky on saanut nimensä – kuten yhdeksän tänä vuonna aiemmin riehunutta hurrikaania – Maailman ilmatieteen järjestön hurrikaanikomitealta.

Nimet hirmumyrskyille eli hurrikaaneille tipahtelevat etukäteen sovitulta listalta aakkosjärjestyksessä. Niinpä vuoden ensimmäinen hirmumyrsky alkaa aina a-kirjaimella.

Listoja on kaikkiaan kuusi, joten nimet kiertävät kuuden vuoden välein. Kuluvan vuoden hirmumyrskyjen edelliset kaimat ajottuvat näin vuoteen 2006.

Katrina ei enää palaa

Vastoin yleistä käsitystä hirmumyrskyjä ei kutsuta vain naisten nimillä, sillä tasapuolisuuden vuoksi listalla vuorottelevat molemmat sukupuolet.

Toisin oli 1800-luvulla, kun hirmumyrskyjä ryhdyttiin nimeämään. Tuolloin kelpasivat vain naiset ja epäsuosioon joutuneet poliitikot.

Kuluvana vuonna Atlantin rantoja ovat jo piiskanneet trooppisista myrskyistä hirmumyrskyiksi yltyneet Chris, Ernesto ja Gordon sekä Isaac, Kirk ja Leslie. Myös Michael, Nadine ja Rafael ovat ehtineet tehdä tuhojaan. Viimeisimpänä Yhdysvalloissa ja Kanadassa ainakin 45 ihmisen kuoleman ja miljardien dollarien vahingot on aiheuttanut Sandy.

Erittäin tuhoisien tai muutoin poikkeuksellisten myrskyjen nimet pannaan sivuun – eikä niitä oteta enää käyttöön. Tällainen on esimerkiksi vuonna 2005 Yhdysvalloissa Louisianan osavaltiossa New Orleansin kaupungin käytännössä maan tasalle pyyhkäissyt Katrina.

Tuolloin hirmumyrsky surmasi todennäköisesti tuhansia ihmisiä ja aiheutti Yhdysvaltain historian suurimmat taloudelliset tuhot, jopa 200 miljardia dollaria.

Lähteet: MTV3 Uutiset/arkisto, National Hurricane centre NOAA, Ilmatieteen laitos

Lue myös:

    Uusimmat