Naisia halutaan mukaan rauhanneuvotteluihin

Naispoliitikot toivovat lisää naisia rauhanneuvotteluihin. Helsinkiin tänään kokoounutneet naispoliitikot valittelevat, että naisia ei juurikaan näy mukana rauhanneuvotteluissa, vaikka konfliktit koskettavat yleensä raskaimmin juuri naisia ja lapsia. EU:lta vaaditaankin erillistä ohjelmaa, jolla vahvistetaan naisten asemaa rauhanneuvotteluissa ja aseellisten konfliktien torjunnassa. Suomen toivotaan puheenjohtajakaudella edistävän julkista keskustelua asiasta, erityisesti poliittisen päätöksenteon huipulla.

Maailman pakolaisista naisia on 80 prosenttia. Paitsi uhreja, he ovat lisäksi sodankäynnin kohteita joukkoraiskausten vuoksi. Neuvottelupöydissä heitä ei silti vielä kovin usein näy. Yksi lohtu on sentään se, että raiskaus on nykyisin luokiteltu myös sotarikokseksi. Eduskunnassa oli tänään koolla arvovaltainen kansainvälinen naispoliitikkojen joukko miettimässä uutta mallia rauhalle, turvallisuudelle ja kehitykselle ensi vuosituhannella. Seminaari oli samalla lähtölaukaus UNIFEMin ja International Alertin Kyläneuvostosta neuvottelupöytään -kampanjalle.

Eteläafrikkalaisen parlamentaarikon Thandi Modisen mukaan naiset eivät halua hätä-apua, vaan osallistumista. Modise on puheenjohtajana maansa parlamentin puolustusvaliokunnassa. Hän sanoo naisten murtautuneen rauhantekoon, vaikka miehet kokevat usein naiset häiritsijöinä, kun "he hoitelevat niitä tärkeitä asioitaan". Silti muissakin useissa Afrikan maissa, kuten Sudanissa, naiset ovat vähitellen pääsemässä mukaan rauhanprosessiin. Yli 30 vuotta sisällissotaa käyneessä maassa ovat uhrit ja kärsijät saaneet tarpeekseen, kun ruokaa ei enää ole, mutta sotaleikit sen kun jatkuvat.

Afrikan naiset haluavat EU:lta naisten aseman vahvistamista ylipäänsä. Esimerkiksi Hollannista tarjottiin hiljattain tarjoamassa psykologista apua Liberian sisällissodassa kärsineille naisille. Haagissa sijaitsevan tutkimuslaitoksen johtaja Rita Rahman kertoo liberialaisten kieltäytyneen empatiasta. 60 prosenttia naisista on raiskattu sodan melskeissä, mutta nyt on katsottava eteenpäin, kuului vastaus. -He halusivat tukea, jotta voisivat käydä oikeutta saadakseen sotilaat myöntämään syyllisyytensä ja päästä itse valtaan mm. koulutuksen avulla.

Hyviä hintoja hyvään kehitykseen

Ugandan työvoima- ja naisministeri Janet Mukwaya toivoi naisten rauhanponnisteluiden tukemiseksi EU:ta panostamaan tuleviin maailmankaupan neuvottelukierroksiin. -Haluamme, että meille maksetaan järjellinen hinta kahvista, maapähkinöistä, puuvillasta ja banaaneista, jotta voisimme itse rakentaa omaan yhteiskuntaamme. Kyllä mekin sitten avaamme rajojamme maailman kauppiaille.

Heidi Hautala avaamassa presidenttikampanjaansa.

Europarlamentaarikko Heidi Hautalan mukaan maailmankaupan vapauttaminen ei ole auttanut lievittämään köyhyyttä ja parantamaan naisten asemaa. Tariffivähennykset ovat syöneet monen kehitysmaan tuloja. EU:n tulisi huolehtia, että WTO ottaa tasa-arvonäkökulman huomioon kaikilla sektoreilla ja EU:n syrjinnän vastaista lainsäädäntöä sovelletaan myös kansainvälisissä kauppasopimuksissa.

Eduskunnan seminaaria emännöi puhemies Riitta Uosukaisen lisäksi naiskansanedustajien verkosto ja Kansalaisten turvallisuusneuvosto
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat