Naiset osoittivat mieltään Kosovossa

Tuhannet albaaninaiset osoittivat tänään mieltään serbijoukkojen väkivaltaa vastaan Kosovon pääkaupungissa Pristinassa. Poliisit seurasivat tilannetta mutta eivät puuttuneet rauhanomaisesti sujuneeseen mielenosoitukseen.

Naiset kokoontuivat Yhdysvaltain kulttuurikeskuksen edustalle Pristinassa heilutellen tyhjiä paperilappuja, jotka symbolisoivat Kosovon albaanien menetettyjä oikeuksia. Albaanien suurimman poliittisen puolueen mukaan tilanne Pristinan länsipuolella sijaitsevalla Drenican alueella oli melko rauhallinen sunnuntain vastaisena yönä. Alueelta kuului vain hajanaista ammuskelua.

Prekazista ja muista alueen kylistä taisteluja paenneet asukkaat viettivät kolmannen peräkkäisen yön kyliä ympäröivissä metsissä.
- Meillä ei ole ruokaa eikä vettä, olemme epätoivoisia. Meillä ei ole koskaan ollut aseita ja nyt serbit ovat tulleet tappamaan meidät, kertoi yksi asukkaista. Toisen mukaan lähtö taisteluja pakoon tuli niin nopeasti, ettei kyläläisillä ollut aikaa edes pukeutua kunnolla.

Serbien turvallisuusjoukot jatkoivat lauantaina kolmatta päivää peräkkäin hyökkäystä Kosovon vapautusarmeijaa UCK:ta vastaan Prekazin kylän läheisyydessä.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat