Naiset kohtaavat työssä yhä enemmän väkivaltaa

Erityisesti sairaanhoidossa on asiakkaitten väkivalta yleistynyt ja tekojen aste koventunut. Perheväkivallan kohteeksi naiset joutuvat harvemmin kuin ennen.

Naiset kohtaavat työpaikoillaan yhä enemmän väkivaltaa ja myös pelkäävät sitä entistä useammin. Tämän osoittavat ennakkotiedot suomalaisten turvallisuutta kartoittaneesta tutkimuksesta. Naisiin kohdistunut työpaikkaväkivalta on lisääntynyt yhtäjaksoisesti vuodesta 1980, jolloin turvallisuuskyselyt aloitettiin.

Viime vuonna naiset kokivat väkivaltaa työpaikallaan jo yli 140 000 kertaa. Erityisesti sairaanhoidossa on asiakkaitten väkivalta yleistynyt ja tekojen aste koventunut. Perheväkivallan kohteeksi naiset joutuvat harvemmin kuin ennen.

Ensitulokset osoittavat myös liikunta- ja kotitapaturmien yleistyneen. Liikuntatapaturmia sattuu erityisen paljon nuorille miehille, jotka harrastavat vauhdikkaita joukkuelajeja. Kotitapaturmien pahimpaan riskiryhmään kuuluvat 75 vuotta täyttäneet naiset.

Kyselyn mukaan yleinen rikollisuuden kasvu olisi pysähtynyt, ja samaan aikaan myös suomalaisten huoli rikoksen uhriksi joutumisesta olisi hieman hälventynyt.

Tutkimukseen haastateltiin puhelimitse yli 8 000 henkilöä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat