Naisenemmistö sosiaalialalla säilyy vielä pitkään

Jos seuraavan viidentoista vuoden aikana kaikki vapautuvat paikat täytettäisiin miehillä, olisi alalla silti 15 vuoden päästä 76 prosenttia naisia.

Sosiaalihuollon työntekijöistä edelleen 95 prosenttia on naisia, mutta asiakkaista puolet on miehiä. Naiset tarvitsevat palveluita useimmiten korkean iän vuoksi. Miehiä taas oli eniten päihdepalvelujen asiakkaina.

Naisten ja miesten suhteelliset osuudet sosiaalihuollon työntekijöistä eivät ole muuttuneet 15 vuoteen, ja naisten selkeä enemmistö säilyy pitkään vielä tulevaisuudessakin, ennustaa kehittämispäällikkö Anu Muuri Stakesista.

Muurin mukaan seuraavan 15 vuoden aikana sosiaalialalta jää eläkkeelle 22 700 työntekijää. Eläkkeelle jäävien naisten ja miesten suhde on kuitenkin sama kuin työssä käyvien suhde, joten alalla ei ole odotettavissa juurikaan muutoksia naisten ja miesten suhteellisissa osuuksissa.

- Jos kaikki seuraavan 15 vuoden aikana sosiaalialalla vapautuvat työpaikat täytettäisiin miehillä, olisi alalla 15 vuoden kuluttua naisia 76 prosenttia ja miehiä 24 prosenttia.

Muuri katsookin, että jos miehiä todella halutaan alalle lisää, on mietittävä aivan uudenlaisia ratkaisuja työntekijöiden koulutukseen ja rekrytointiin.

Tyytymättömyys sosiaalipalveluihin alkanut kasvaa

Tyytymättömyys sosiaalipalveluihin on alkanut kasvaa. Vaikka suuri osa suomalaisista edelleen luottaa julkisiin sosiaalipalveluihin, luottamukseen on ilmestynyt myös säröjä, arvioi Anu Muuri. Kritiikkiä esittävät erityisesti naiset, nuoret aikuiset ja kaupunkilaiset.

- Tyytymättömien joukko lisääntyy, eikä se noudattele vanhaa jakoa palvelujen käyttäjiin ja ei-käyttäjiin. Jopa enemmistö kritiikin esittäjistä on niitä, jotka eivät edes käytä palveluita, sanoo Muuri.

Yleensä korkea ammattiasema, koulutus ja tulot lisäävät kielteistä suhtautumista hyvinvointivaltiota kohtaan ja myönteistä suhtautumista yksityistämistä kohtaan. Tässä tutkimuksessa tulot ja koulutus eivät kuitenkaan selittäneet mielipiteiden eroja, sanoo Muuri.

Muuri haluaisikin selvittää, mistä tämä tyytymättömyys johtuu. Muuten palveluita ei pystytä kehittämään.

- Jos nousemassa oleviin kriittisiin mielipiteisiin ei reagoida, on vaarana koko palvelujärjestelmän kannatuksen kaventuminen, arvelee Muuri.

Muurin artikkeli perustuu Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut -kyselyn tietoihin. Sosiaalipalvelut sisältävät lasten päivähoidon, kotipalvelun, vammaispalvelut, sosiaalityöntekijän neuvonnan sekä toimeentulotuen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat