Naisen sisältä löytyi yli 40 vuotta vanha sikiö

84-vuotiaan naisen sisältä on löytynyt vuosikymmeniä vanha sikiö Brasiliassa.

Brittilehti Daily Mailin mukaan lääkärit tekivät hämmästyttävän löydön viime perjantaina, kun eläkeläisnainen oli hakeutunut sairaalahoitoon Natividadessa. Nainen kärsi voimakkaista vatsakivuista ja huimauksesta.

Röntgenkuvista paljastui, että vanhuksen sisällä oli 20-28 -viikkoisena kuolleen sikiön ruumis. Kivettynyt sikiö oli ehtinyt olla naisen kohdussa yli 40 vuoden ajan.

Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan nimettömänä pysyttelevä nainen oli kertonut lääkäreille, että hän oli ollut raskaana 44 vuotta sitten. Sietämättömien kipujen takia hän oli kuitenkin mennyt ns. noitatohtorin luokse hoidettavaksi, koska tuohon aikaan naisen kotikylässä ei ollut saatavilla muuta terveydenhoitoa tai oikeaa lääkäriä.

Naisen mukaan noitatohtori määräsi lääkettä, joka tehosi melkein välittömästi ja paransi hänen olonsa.

– Naisen vatsa lakkasi kasvamasta ja vauva ei liikkunut enää, joten hän ajatteli saaneensa keskenmenon, sairaalan gynekologi Gesneria Saraiva Kratka kertoo.

Vanhus on nyt kertonut lääkäreille, että hän ei halua poistaa sikiötä sisältään. Gynekologi toivoo kuitenkin hänen muuttavan vielä mielensä, jotta mahdolliset terveyskomplikaatiot voitaisiin estää tulevaisuudessa.

Samanlainen tapaus tuli julki viime joulukuussa Kolumbiassa, kun vatsakivuista kärsineen 82-vuotiaan naisen sisältä löytyi 40 vuotta vanha sikiö. 

Lue myös:

    Uusimmat