Nairobin piiritys päättyi – Keniaan kolmen päivän suruaika

Kenialaisessa ostoskeskuksessa neljättä päivää jatkunut piiritys tilanne on vihdoin päättynyt. Kenian presidentin Uhuru Kenyattan mukaan viisi terroristia on tapettu ja 11 pidätetty. Hyökkääjien kansallisuuksia selvitetään

Presidentti kertoi televisioidussa puheessaan, että Nairobissa Westgate-ostoskeskuksessa tapahtuneen hyökkäyksen jäljiltä ainakin 61 siviiliä ja kuusi Kenian turvallisuusjoukkojen jäsentä on saanut surmansa. Uutistoimisto Reutersin mukaan on mahdollista, että ostoskeskuksesta löytyy vielä lisää ruumiita.

– Olemme kukistaneet ja häpäisseet hyökkääjät, siltä osin tehtävämme on saatu päätökseen. Menetyksemme ovat suunnattomia, Kenyatta kertoi tv-puheessaan.

Puheessa presidentti kertoi myös, että useita kerroksia rakennuksesta on romahtanut. Presidentti julisti samalla maahan kansallisen kolmen päivän suruajan huomisesta alkaen.

Piiritystilanne kesti lauantaista tiistai-iltaan asti. Kenian turvallisuusjoukot ja ostoskeskuksessa olleet terroristit kävivät päivien aikana useita tulitaisteluita.

Somalian al-Qaida-linkittynyt jihadistijärjestö al-Shabaab ilmoitti jo lauantaina olevansa iskujen takana. Järjestö kertoi Twitterissä iskun olleen kosto siitä, että Kenia on osallistunut sotilaallisesti Somalian sisällissotaan.

(MTV3 - Reuters - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat