Näinkö ruotsinlaivan virusepidemia talttuu? Legot putsattu, kaikki kirjat tuhotaan

Aseet epidemian taltuttamiseksi: Siivous, desifiointi ja käsienpesu 4:00

Viikon ajan kestänyt vatsatautiepidemia Silja Symphony -laivalla jatkuu yhä. Tänään aluksella on tehty poikkeuksellisen suuri puhdistusoperaatio.

Viime yön aikana laivalla ilmeni jälleen 10 uutta tautitapausta, kaikkiaan sairastuneita on jo yli 200.

Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoo, että puhdistus on totaalinen.

– Paikka paikalta käydään läpi laivaa mihin ihmiset on voinut koskettaa. Kaikki legot on desifiointu. Kaikki lelut. Kaikki semmonen on heitetty pois mihin on voitu koskea eli käytännössä kaikki kirjat esitteet, paperiliput, laput kaikki muut tuhotaan. 

Tämän päivän operaation toivotaan pysäyttävän viruksen leviämisen.

Siivous-urakka vaatii aikaa ja laivan lähtöä kohti Tukholmaa onkin siirretty iltakahdeksaan. Matkustajat olivat terminaalissa varsin luottavaisin mielin.

– Luotetaan siihen, että nyt kun pudistettu laivaa niin kaikki on kunnossa, Tommi Sidoroff kertoi.

Viikon yli 12 000 matkustajasta matkansa on peruuttanut tai siirtänyt noin 500. Yhtiö lupaa siirron ja tai peruutuksen ilman lisäkuluja matkoihin joiden oli tarkoitus alkaa ennen isoa puhdistusoperaatiota. Imagohaittaa tai taloudellisia tappioita yhtiössä ei ole toistaiseksi laskettu.

– Saadaan ensin tää akuuttitilanne palautettua ja laiva normaaliin rytmiin, niin sit varmaan käydään läpi. Ollaan kyllä tehty kaikki voitava yhteistyössä viranomaisten ja tartuntatautilääkäreiden kanssa. Uskoisin, että ihmiset ja matkustajat on hyvin ymmärtäväisiä tällaisessa ikävässä tilanteessa, Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd sanoo.

Silja Symphonylla jättimäinen siivousoperaatio 3:34

6.6. 2016 klo 16:29 Täsmennetty korvausehtoja matkansa varanneille.

Lue myös:

    Uusimmat