Mainos

Nainen yritti repiä rakennekynsiä itse irti – sai verenmyrkytyksen ja menetti sormenpään

Rakennekynsien poistaminen kotikonstein sai ikävän lopun, kun nainen joutui sairaalaan verenmyrkytyksen vuoksi ja menetti osan peukalostaan.

Cherie Newman, 33, sai sormenpäähänsä hengenvaarallisen tulehduksen repäistyään irti rakennekynnen peukalostaan. Neljän lapsen äiti oli otattanut viime heinäkuussa itselleen uudet rakennekynnet, mutta vain kuukausi sen jälkeen hänet kiidätettiin sairaalaan hoitoon.

Brittinainen oli yrittänyt poistaa akryylikynsiä repimällä niitä irti itse. Hänen peukalonsa pää oli kuitenkin revennyt samalla ja lopulta tulehtunut vakavasti. Newman oli saanut tulehduksen seurauksena verenmyrkytyksen.

Newmanin peukalon pää jouduttiin lopulta amputoimaan ja samalla sormesta myös poistettiin kynsi.

Nuorten lasten äiti kertoi Daily Mail -lehdelle, että hänellä ei ollut aavistustakaan, että rakennekynnen poistaminen itse voisi olla niin vaarallista.

– En pahemmin ajatellut syntynyttä pientä haavaa. Jätin sen rauhaan ja unohdin sen lopulta kokonaan, Newman sanoo.

Newman on sittemmin toipunut verenmyrkytyksestä ja sormeen on kasvanut takaisin kynsi. Hän aikoo edelleen käyttää rakennekynsiä, mutta jättää niiden poistamisen jatkossa ammattilaisille.

Lähde: Daily Mail 

***

2:49

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.