Nainen tirautti itkut, kun aiempi näpistys esti seksilelujen oston – sitten retuutti myyjää ja vei tavarat

Itä-Suomen hovioikeus piti tänään voimassa naisen ehdottomaan vankeusrangaistukseen rikossarjasta, jonka osana hän ryösti erotiikkaliikkeestä seksileluja pahoinpidelleen samalla liikkeen myyjän. Nainen oli valittanut Päijät-Hämeen käräjäoikeuden tuomiosta, sillä hänestä kyseessä oli näpistys ja pahoinpitely, ei ryöstö.

Nainen oli jouluaaton aattona 2016 astellut Lahdessa sijaitsevaan erotiikkaliikkeestä hieman ennen sen sulkemisaikaa. Vierailu ei ollut ensimmäinen, sillä aiemmin hän oli näpistänyt joulukuun alussa liikkeestä tuotteita, päästen kymmenien euroinen saalis laukussaan kassalinjojen ohitse.

Paikalla ollut myyjä tunnisti naisen, ja tämän tultua ostosten kanssa kassalle kieltäytynyt palvelemasta tätä ennen kun tämä olisi maksanut aiemmin viemänsä tuotteet. Nainen oli myyjän mukaan anellut tätä heltymään ja jopa kyynelehtinyt asian vuoksi.

Myyjä pysyi kuitenkin järkähtämättömästi kannassaan, jolloin nainen oli raivostunut.

Oman kertomansa mukaan naisella oli ”mennyt hermot”, koska myyjät olivat olleet niin ”ärsyttäviä”. Yritettyään ensin napata tuotteet myyjän kädestä nainen kahmi tavarat myymälän puolelta. Naisen pinkoessa pakoon myyjä sai tämän hupusta otteen. Naisen riuhtoessa itseään irti tavarat levisivät maahan, ja nainen tarttui myyjään kaksin käsin, repien tämän hiuksia. Rytäkässä myyjän lasit lensivät päästä, minkä vuoksi hän ei nähnyt mitään. Nainen keräsi viemänsä tuotteet maasta ja poistunut paikalta.

Myyjä sai tapauksessa mustelmia, häneltä lähti tukottain hiuksia ja hänen niskansa oli kipeä muutaman päivän. Lisäksi lasien toinen linssi rikkoontui rytäkässä.

Nainen sai ryöstön lisäksi tuomion 21 muusta rikoksesta, jotka koskivat pääasiassa petoksia, väärennyksiä ja näpistyksiä. Hänet tuomittiin 1 vuoden 2 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, sillä hänellä oli tekoaikaan voimassa aiempi ehdollinen vankeusrangaistus ryöstöstä.

Tapauksesta kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat