Nainen puukotti miesystävää useasti, heitti toisen naisen seinää päin – kaikki viikossa

Hieman yli 30-vuotias nainen ehti syyllistyä melkoiseen väkivaltaan yhden viikon aikana.

Viikko sitten perjantain vastaisena yönä nainen oli tilannut yöllä rivitaloasuntoon ambulanssin, koska miesystävä oli naisen kertoman mukaan kaatunut ja loukannut itsensä. Ambulanssilääkäri oli kuitenkin todennut miesystävän rinnassa selvän pistohaavan, ja mies vietiin Oulun yliopistolliseen sairaalaan hoitoon.

Poliisi otti päihtyneen naisen kiinni, koska epäili naista teosta. Samalla poliisi katkaisi naisen viikon kestäneen rikoskierteen ja vei naisen putkaan. Juttua tutkitaan tapon yrityksenä ja motiivia selvitetään samalla. Miehellä ei ole välitöntä hengenvaaraa.

Samainen nainen on viikon aikana kunnostautunut muutoinkin väkivallan tekijänä, sillä hän puukotti samaista miestä myös viikko sitten käteen samassa paikassa. Puukotusten välissä nainen ehti vielä haapajärveläisessä kerrostaloasunnossa työntää 50-vuotiaan naisen ovea päin niin, että tämän takaraivoon tuli verta vuotava haava.

Tekohetkillä nainen oli ollut alkoholin vaikutuksen alaisena.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat