Nainen onnettomuuden jälkeen: Googlen vika!

Kalifornialainen nainen on haastanut hakukonejätti Googlen oikeuteen Google Maps -karttapalvelun antamien huonojen suunnistusohjeiden takia.

Nainen oli saanut Blackberry-älypuhelimelleen kävelyreitikseen ohjeet kulkea puolen mailin pätkän vilkkaasti liikennöityä valtatietä pitkin. Tiellä ei ollut jalkakäytävää. Nainen lähti kävelemään valtatielle kännykkänsä kävelyohjeiden mukaan ja joutui lopulta auton töytäisemäksi. Teknologiasivusto PCWorld kertoo, että nainen vaatii nyt Googlea maksamaan hänen 100 000 dollarin hoitokulunsa sekä kipukorvauksia. Hän haastaa oikeuteen myös häneen törmänneen mieskuljettajan.

Nainen syyttää Googlea huolimattomuudesta ja välinpitämättömyydestä tarjotessaan turvattomia ohjeita. Google Mapsissa kyllä varoitetaan, että kävelyohjeet ovat beta-vaiheessa, joten niissä saattaa olla virheitä. Tämä varoitus ei kuitenkaan näy kännykkäversiossa.

PCWorld puolestaan ihmettelee, että kuka voi todellakin olla tajuamatta, että keskellä valtatietä kävely voi johtaa onnettomuuteen. Sivustolla irvaillaan, että toivottavasti kyseinen nainen ei suunnittele pitempiä reissuja Google Mapsilla: Jos hän aikoisi esimerkiksi suunnata palvelun avulla San Franciscosta Tokioon, hän joutuisi melomaan Tyynenmeren yli 5100 mailin matkan. Palvelu tosin ehdottaa lepopaikaksi Havaijin saarta. Seuraavassa haasteessa voisikin lukea "Nainen ei tiennyt, että 5100 mailin melonta on kohtuuton yritys".

Lue myös:

    Uusimmat