Nainen menetti puolisonsa vuosi ennen suunniteltua hääpäivää – otatti hääkuvansa yksin

Kihlattunsa menettänyt morsian ei halua surun määrittelevän itseään. Hän päätti vetää morsiuspukunsa ylleen ja näyttää olevansa edelleen voimakas, elämäntahtoinen nainen.

Nikki Salgot odotti innokkaana häitään, joissa hän saisi omakseen rakkaan poliisina työskentelevän miehensä. Omakseen kumppanin sai kuitenkin kuolema, kun poliisimies ammuttiin hengiltä työtehtävissään vuosi ennen parin suunniteltua hääpäivää.

Surun murtaman Nikkin vaatekaapissa roikkui valmiiksi ostettu morsiuspuku kuin symbolina menetyksestä. Kun kuukaudet kuluivat ja suunniteltu hääpäivä lähestyi, Nikki soitti valokuvaajatutulleen, Rachel Hellerille, ja pyysi tätä ottamaan Nikkistä yksinään hääkuvat muistona miestään kohtaan.

Kuvauspaikalle matkatessaan Heller pohti itku kurkussa, miten voisi ottaa kuvia, jotka kunnioittaisivat samalla sekä Nikkiä että tämän edesmennyttä miestä. Kun valokuvaaja näki surevan morsiamen, asia selkeni hänelle täydellisesti.

– Hän oli samaan aikaan kuin kuva surusta, sinnikkyydestä, voimasta, haavoittuvuudesta ja aitoudesta. Ajattelin, että minun tulee ottaa kuvia, jotka saavat ihmiset tuntemaan samoin kuin minä tunsin hänet nähdessään, Heller luonnehti Todaylle.


Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.


Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Hellerin kuvissa näkyy nainen, jonka sydän on täynnä sekä surua että voimaa, mutta joka ei ole muuttunut niiden painosta raskaaksi. Nikkin edesmennyt kihlattu ei ikinä ottanut itseään liian vakavasti, eikä niin tee Nikkikään surustaan huolimatta.

"Menetys ei tuhonnut, eikä tule tuhoamaan minua"

Heller halusi ikuistaa valokuvissaan kaikki Nikkissä näkemänsä tunteet. Kun morsiuspukuun sonnustautunut nainen sotkeutui mekkoonsa ja puhkesi nauruun, Hellerin kamera kävi. Hän halusi kertoa kuvillaan tarinan elämänsä rakkauden menettäneestä naisesta, joka tulisi löytämään vielä ratkaisun suruunsa ja olisi edesmenneen miehensä vaimo tavalla tai toisella.


Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Itsevarma Nikki halusi otattaa kuvat itseään varten.

– Heller otti nämä vivahteikkaat kuvat, jotka näyttävät taakse jääneen tuskan. Kuvat, jotka näyttävät, että pystyn edelleen nauramaan, hymyilemään ja olemaan oma itseni. Kuvat, jotka näyttävät, ettei menetys ole tuhonnut tai tule tuhoamaan minua. Ja – mikä tärkeintä – kuvat, jotka näyttävän minun olevan edelleen yhtä voimakas kuin aina olen ollut. Kiellän tapahtunutta määrittelemästä itseäni, kirjoittaa Nikki Facebook-sivuillaan jakamiensa kuvien yhteydessä.

Lähde: Today

***

Onko surulle tilaa? 6:32

Lue myös:

    Uusimmat