Nainen masturboi nukkuvaa miestä – sakkoja

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi nukkuvaa miestä masturboineen 33-vuotiaan naisen sakkoihin. Oikeus katsoi naisen pakottaneen miehen seksuaaliseen tekoon.

Tapahtumat sattuivat joulukuussa 2012 Helsingin Puotilassa. Viiden hengen seurue, kolme naista ja kaksi miestä, oli avustamassa yhtä muutossa. Sen jälkeen päädyttiin ravintolaan.

Seurueessa oli kaksi pariskuntaa ja jutussa tuomittu 33-vuotias nainen.

Rikoksen uhriksi joutunut mies kertoi, että 33-vuotias oli ollut yksinäisen oloinen ja seurueen miehet olivat tanssittaneet myös häntä. Asianomistajan mukaan nainen oli ollut tanssin aikana liian lähentelevä.

Illan mittaan oli juotu olutta. Mies muisteli ottaneensa runsaat kymmenen tuoppia. Ravintolasta koko seurue oli palannut yksiöön.

Kaksi sängyssä, kolme lattialla

Asunnolla oli menty nukkumaan siten, että toinen pariskunta oli nukkunut yksiön sängyssä ja kolme muuta patjoilla lattialla. Mies oli ollut vaimonsa ja 33-vuotiaan välissä.

Mies kertoi nukahtaneensa heti ja heränneensä jossain vaiheessa siihen, että 33-vuotias siveli hänen kylkeään. Mies oli pitänyt sitä huumorina. Aamulla mies heräsi siihen, että hänen kätensä oli naisen peiton alla.

Työpaikallaan mies sai sitten naiselta Facebook-viestin, jonka mukaan heillä oli ollut hurja yö ja molemminpuolista hipelöintiä. Miehellä ei ollut asiasta mitään mielikuvia.

Hän teki asiasta rikosilmoituksen.

33-vuotias kertoi flirtistä

33-vuotiaan naisen mukaan mies oli flirttaillut jo ravintolassa. Naisen mukaan patjalla mies ja nainen olisivat sitten hivelleet toisiaan. Naiselle oli tullut myöhemmin paha mieli, kun hän oli käyttäytynyt väärin miehen vaimoa kohtaan.

33-vuotias oli kertonut aamulla tapahtumista sängyllä nukkuneelle ystävättärelleen. Hänelle 33-vuotias kertoi, ettei mies ollut tehnyt mitään.

Sängyllä nukkunut ystävätär kertoi oikeudessa, ettei ollut huomannut mitään, mutta 33-vuotias oli kertonut aamulla ”vetäneensä käteen” miestä. Kun nainen kertoi tästä pari päivää myöhemmin uhrille, niin tämä oli ollut aidosti järkyttyneen oloinen.

Sängyllä nukkunut toisen pariskunnan mies kertoi oikeudessa, että hän ei ollut havainnut illan mittaan mitään varsinaista flirttailua. Yöllä mies oli huomannut kuinka nainen masturboi miestä peiton alla. Hän luuli ensin naista uhrin vaimoksi, mutta järkyttyi tunnistaessaan naisen 33-vuotiaaksi. Uhri kuorsasi tuolloin silmät kiinni.

Pakottaminen

Käräjäoikeus piti sängyllä nukkuneen miehen kertomusta uskottavana. Myös nainen oli myöntänyt kosketelleensa miestä.

Käräjäoikeuden mukaan 33-vuotiaan piti havaita miehen nukkuvan. Teko loukkasi olennaisesti asianomistajan seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

Käräjäoikeus tuomitsi naisen pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Oikeus langetti naiselle 60 päiväsakkoa, mistä hänen tuloillaan kertyi maksettavaa 360 euroa.

Nainen joutuu lisäksi maksamaan miehelle korvauksia kärsimyksestä ja akuutista stressihäiriöstä yhteensä 1100 euroa.

Lue myös:

    Uusimmat